Tunsin itseni siis likipitäen ninjaksi, kun onnistuin arvioimaan kahvinkeittimeen silmämääräisesti täysin oikein neljän kupillisen verran vettä. Hah, kyllä minä tämän päivän selätän, ajattelin hetkellistä itsetuntoa pulputen. Joku toki voisi tähän väliin luennoida tilastollisesta todennäköisyydestä, mutta on paljon kiinnostavampaa uskoa omaan erityislahjakkuuteensa.
Mistä ne arjen pienet hienoudet koostuvat? Olisiko se superkykyä, että ehtisi liikennettä vaarantamatta vielä liki vanhoilla vihreillä risteyksestä yli? Ei, se olisi vain uhkarohkeaa. Onnistuitko ensimmäisellä yrityksellä taskuparkissa? Siitä voisi ansaita jo aplodit. Oletko oman arkesi sukkaninja ja tunnistat yksinään seikkailevien sukkien parit epämääräisestä läjästä? Tunnistatko ylemmän korkeakoulututkinnon arvoisesti puhelinten, tietokoneiden ja tablettien laturiläjästä sopivan? Se vaatii jo harjaantunutta silmää.
Oletko herääjämestari? Eli havahdut juuri ennen omaa pysäkkiäsi, herätyskelloa, uutisten alkua tai ovikellon soittoa? Onhan siinä hetkittäinen onnistumisen tunne. Tunnistatko avainnipusta ensisilmäyksellä oikean avaimen? Aika velho.
Toki olisi ehkä parempi, jos oma superkyky olisi jotenkin yhteiskunnallisesti merkittävä. Kuinka kätevää olisi esimerkiksi se, että pystyisi lukemaan ajatuksia, ennustamaan lottonumerot tai vaikkapa autoa tai ihmistä katsomalla tunnistamaan sen, mikä tällä kertaa on vikana.
Harvallapa meistä on arkielossa käytössä sankariviittoja, taikasauvoja ja -pulveria tai hokkuspokkusloitsuja, mutta jokaisella on hetkiä, jolloin tuntee olevansa suorastaan taianomaisen ylivoimainen. Toisaalta nämä arjen supersankariudet voivat olla osittain tottumusta ja pitkään samalla kaavalla toistettua asiaa. Olisiko käteni sittenkin oppinut tunnistamaan, minkä painoinen on neljän kahvikupin vaatima vesimäärä?
Mistä ne arjen suuret voitot ja pienet ninjahetket muodostuvat? Arjen sankariutta on vaikkapa se, että muistaa kaupassa ostoslistalta unohtuneen asian ilman uutta kauppareissua. Se, kun onnistuu valitsemaan nopeimmin etenevän kassajonon, saa kuskattua täyteen pakatut kauppakassit kotiin ilman katkennutta sankaa ja vielä se, että pääsee sisälle ilman, että jättää kananmunat hissin oven väliin. Täysin hypoteettisia esimerkkejä luetellen.
Ja tosiaan, nyt, kun se aamukahvi on jo useampana aamuna keitetty onnistuneesti, niin samaa ninjaeloa voisi jatkaa esimerkiksi sillä, että ennustaa keittimen yläpuolella olevan mikron piippauksen sekunnilleen. Nimittäin se vain vähän vanhaksi mennyt kauraleipähän on elvytettävä mikroaaltouunissa. Tosin se, että nykyisessä mikrossa on digitaalinäyttö, on vienyt sen terävimmän ilon sankarin sekuntipelistä.
Jos epäilee omia kykyjään, kannattaa vain odottaa seuraavaa hetkeä, jolloin se arjen supersankari jälleen puskee pintaan. Saitko voin levitettyä hapankorppusi päälle niin, ettei leipä murentunut? Jes, hyvin sä vedät! Onnistuitko nappaamaan kännykkäsi ilmasta juuri ennen kuin se iskeytyy asvalttiin? Mahtavaa!
Eivät suomalaiset toki halua rehennellä erikoislahjoillaan, mutta ehkäpä se arjen supervoima onkin yhdistelmä pientä taitoa ja suurta itsekehua. Jokainen meistä on tavalla tai toisella oman arkensa sankari ja silloin mitättömästäkin asiasta voi syntyä voittajatarina. Minä tai sinä emme ehkä lahjoillamme pelasta maailmaa, mutta mitä sitten. Oi ja voi tätä sankariviittaa, joka suhisee tuulessa, kun arki kulkee.
Katja Kaartinen
toimittaja