Pyhärannan seurakunta liitosneuvotteluihin Rauman kanssa

0
Pyhärannassa seurakuntaliitos on ollut tapetilla jo ainakin vuosikymmenen ajan. Tähän saakka pyhärantalaiset ovat liitosehdotukset torpanneet, mutta nyt vaihtoehdot ovat vähissä. Arkistokuva: Iida Kauppi

Pyhärannan seurakunnan kirkkovaltuustolla oli kokous torstaina. Illan aikana äänestettiin, mutta seurakunta päätyi aloittamaan liitosneuvottelut Rauman seurakunnan kanssa. Neuvotteluilla tähdätään Pyhärannan seurakunnan liittämiseen Rauman seurakuntaan vuoden 2027 alusta.

Tuomiokapituli toimittaa Pyhärannan seurakunnan aloitteen Rauman seurakuntaan, jonka kirkkovaltuusto lausuu aloitteeseen oman kantansa.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päätti syyskuun alussa kehottaa Pyhärannan seurakuntaa tekemään viipymättä seurakuntaliitosaloitteen Rauman seurakuntaan liittymiseksi. Mikäli Pyhärannan seurakunnan kirkkovaltuusto ei tee tämän sisältöistä liitosaloitetta annetussa ajassa, jatkaa tuomiokapituli kesäkuussa tekemänsä liitosaloitteen käsittelyä. Siinä tuomiokapituli esittää, että Pyhärannan seurakunta liitetään osaksi Uudenkaupungin seurakuntaa ensi vuoden alusta lähtien.

Pyhärannan seurakunnan tulevaisuutta on käsitelty tuomiokapitulissa vuodesta 2021 alkaen. Seurakunnassa toteutettiin keväällä 2025 myös ylimääräinen hallinnon ja talouden tarkastus, jonka johtopäätös oli, että seurakunta ei pysty täyttämään itsenäisen seurakunnan toiminnalle ja hallinnolle asetettavia vaatimuksia. Ongelmat liittyvät ensisijaisesti resurssien vähyyteen ja vakaviin ongelmien toimielinten toiminnassa.

Tuomiokapituli käsittelee asiaa seuraavan kerran ensi viikon maanantaina.