Inlisol järjesti paneelikeskustelun Porin Suomi-Areenaan

0
Porin Suomi Areenan Inlisol Oy:n järjestämässä keskustelussa olivat mukana Kaj Kunnas, Aki Nummela, Noora Fagerström, Sanna Vauranoja, Minna Nissinen, Jaana Leikas ja Madelon Nouwen.

Viime viikolla Porissa järjestetyssä Suomi-Areenassa oli mukana myös uusikaupunkilainen Inlisol Oy. Yritys järjesti paneelikeskustelun, jonka aiheena oli teknologia hyvän hoivan tukena.

– Tavoitteena oli keskustelun kautta tuoda teknologia tutummaksesi ikäihmisten hyvinvoinnin kehittämisessä. Panelistit keskustelevat muun muassa ikääntymisestä, palvelujen tarpeesta, poliittisesta päätöksenteosta ja teknologian avulla tehtävistä ratkaisuista, vanhusten hoidon haasteita ratkovan Inlisol Oy:n uusikaupunkilainen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Aki Nummela kertoo.

Paneelikeskustelun juontajana oli Kaj Kunnas ja paneelissa keskustelemassa Aki Nummelan lisäksi oli kansanedustaja Noora Fagerström (kok.), Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan hallituksen puheenjohtaja Sanna Vauranoja (kok.), Attendo Suomen liiketoiminnan kehitysjohtaja Minna Nissinen ja VTT:n johtava tutkija Jaana Leikas . Mukana järjestelyissä oli myös uusikaupunkilainen Madelon Nouwen .