– Kun kävin ensimmäisen kerran Santtiossa, se oli sellainen vau-elämys, kylä on niin idyllinen. Ajattelin, että täällä haluaisin joskus asua, nelikymppinen Anne Niemi kertoo.
4,5 vuotta sitten Niemen perhe muutti Tampereelta Pyhärannan Santtioon ja Annen puoliso, Jani Niemi toimii nyt Santtioseuran puheenjohtajana.
Niemet tietävät, että heillä kävi hyvä tuuri. He pääsivät rakentamaan vanhan talon tontille oman kodin.
– Santtiossa voi elää huoletonta elämää. Ihmiset tuntevat toisensa, ja aina on helppo kysyä apua naapurista. Kylän ainoa huono puoli on, että täältä ei tahdo saada taloa tai tonttia. Harvat haluavat luopua talostaan ja siksi tänne on vaikea muuttaa, Jani Niemi sanoo.
Santtion kylä palkittiin lauantaina Varsinais-Suomen vuoden kylänä. Valinta perustui kahdeksanhenkisen raadin vierailuun finaalikylissä keväällä. Varsinais-Suomen vuoden kylää etsitään joka vuosi vaihtuvalla teemalla. Tänä vuonna se oli vetovoimainen kylä ja raadin mielestä juuri sitä Santtio on.
Raadin perusteluissa todetaan Santtiosta, että kylässä on vaalittu suunnitelmallisesti kulttuurimaisemaa. Myös Mannerveden suojelu on kylällä keskeisessä roolissa. Santtion puurakentaminen ja ruusut tunnetaan laajalti. Santtion vetovoimaa ovat kesäteatteri, meri ja merenkulku.
Raati arvosti myös Santtioseuran yhteistyötä muitten järjestöjen kanssa.
Santtion kylä palkittiin jo toista kertaa, sillä kylä valittiin vuonna 1997 valtakunnallisen Vuoden kylä -kilpailun voittajaksi.
– Se palkitseminen liittyi lähinnä kylätalo Mainingin rakentamiseen, vaikka ei talo ollut silloin vielä edes valmis, Santtioseuran hallituksen jäsen Esa Urhonen muistelee. Kyläläiset rakensivat kylätalon talkoilla.
Anne Niemi ilmoitti Santtion mukaan maakunnalliseen kyläkilpailuun, koska aikaisempien meriittien jälkeen kylällä on tapahtunut kaikenlaista kehitystä erityisesti kesäteatterissa.
– Kylän aktiivit mahdollistavat, että teatteria ja muita tapahtumia on mahdollista järjestää ja että kylä vetää väkeä. Täällä on sellaista vahvaa yhteisöllisyyttä, jota ei synny isoissa kaupungeissa, hän kehuu.
Myös asuinolosuhteet ovat hänen mielestään ylivertaiset. Kylän omasta rannasta voi lähteä veneilemään, lapsille on leikkipuisto ja yleinen uimarantakin löytyy.
Anne Niemi on lähtöisin Pohjanmaalta, Jani Niemi on naapurikylän, Rohdaisten, poikia.
Kylässä asuu myös syntyperäisiä santtiolaisia. Yksi heistä on Santtioseuran sihteeri, Sirkka-Liisa Peltonen . Hän kertoo syntyneensä Santtiossa lapsuudenkodin kamarissa.
Sirkka-Liisan eli Sirkkiksen leivonnaiset ovat kyläläisille tuttuja. Hän on pitänyt Vakka-opistossa perinnekahvilaa parikymmentä vuotta. Perinnekahvilassa kerätään muistotietoja kylältä.
Santtiossa on tällä hetkellä parisataa asukasta. Mökkiläiset ovat solahtaneet luontevasti osaksi kyläyhteisöä.
Yksi kesäasukkaista asuu Kanadan Vancouverissa. Urhonen kertoo, että hänelle osallistuminen Santtioseuran toimintaan on niin tärkeää, että hän varaa jo keväällä Kanadasta soittamalla kesäteatterin talkoovuoroja.
Kyläläiset pyörittävät kesäteatterin myyntiä ja liikenteen ohjausta. Kesäteatteriin tulijoiden autot ohjataan kyläläisten omille pihoille.
– Kun yksi tuttu tuli ensimmäistä kertaa tänne kesäteatteriin, hän kummasteli, miten kyläläiset antavat pysäköidä pihoilleen. Vastasin, että mihin muuallekaan. Sehän pilaisi kylän, jos tänne pitäisi rakentaa iso, ruma parkkialue, Urhonen kertoo nauraen.
Kesäteatterin toiminta alkoi katsomosta. Aluksi kylään rakennettiin katsomo soutukilpailuille. Sitten rantaan alkoi rakentua kesäteatteri, jonka uudessa katsomossa on nyt 320 paikkaa. Teatterille on rakennettu talkoilla katsomo, lavasteet, vesivessat ja kahvilarakennus.
– Täällä jokainen kyläläinen ottaa jonkin homman hoitaakseen ja kantaa siitä vastuuta, seuran puheenjohtaja Jani Niemi kehuu. Yksi heistä on Jarmo Valpio , joka tänä kesänä urakoi kesäteatterin lavasteisiin liukuovet.
Yhtenä kylän traditiona on juhannusjuhlat. Juhannussalko koristellaan päivällä talkoilla. Illalla nostetaan lippu tankoon ja sen jälkeen juhannussalko.
– Tapahtuma vetää 200–300 ihmistä joka juhannus, vaikka iltaohjelma kestää vain puolisen tuntia. Muutama yhteislaulu lauletaan ja sitten lähdetään viettämään omaa juhannusta, Jani kuvailee.
– Ihmiset hakevat yhteisöllisyyttä. Tekemisen ei tarvitse olla niin kovin ihmeellistä.
Esa Urhonen kertoo, että kylässä on ollut vahvaa yhteisöllisyyttä jo 70-luvulta alkaen.
– Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, Suomessa alkoi hankekulttuuri. Meille se oli helppoa, kun olimme jo tottuneet tekemään yhteistyötä.
– Monissa vanhoissa maalaiskylissä on taloja tyhjillään. Täällä Santtiossa ei. Kyllä se jostain kertoo, Urhonen kehuu kotikyläänsä.
Leader Ravakan rahoituksella ja talkoilla kylää on pystytty kehittämään, kuten rakentamaan kylätalo Maininki.
Santtio houkuttelee myös matkailijoita. Urhosen mukaan EuroVelo10-reitti on tuonut selvästi lisää turisteja kylään.
– Kun vielä saisimme pyörätien Santtiosta Rohdaisiin, se tukisi koulua, kauppaa ja EuroVelo10-reitistöä.
Santtioseura vahvistaa kylähenkeä
Kyläyhdistys Santtioseura ry perustettiin 1993.
Seura järjesti heti ensimmäisenä vuonna kolmipäiväiset Pyhärantapäivät.
Kylätalo Maininki on rakennettu talkoilla. Rakennuksen suunnitteli uusikaupunkilainen arkkitehti Leena Arvela-Hellén. Talo valmistui 2002.
Mainingin pihalle on istutettu yli 500 ruusupensasta, eri lajikkeita on lähes sata.
Seura on rakentanut talkoilla myös porkarpaatin, jolla voi tehdä tilauspurjehduksia.
Santtioseura huolehtii kylätalon lisäksi kesäteatterin tontilla sijaitsevasta Ilmi-talosta sekä kesäteatterin muista tiloista sekä rannasta.
Santtioseura on julkaissut omia teoksia: Vakka ja kousa vanhoil konsteil, 2002, Kuvia ja katkelmia Rantatien veräjänväleiltä, 2003, Pimpinella – kylämaiseman ruusu, 2004, Santtion kylähistoriaa ja pyhärantalaista merenkulkua, 2004 ja Porkarpaatti lippulaivana, 2014
Lähteet: Santtioseuran aktiivit sekä Santtio.fi