Metsänemä kuuluu kotimaisiin luonnonvaraisiin orkideoihin eli kämmeköihin. Elinympäristöksi se näyttäisi kelpuuttavan vanhemmat sekametsät, joissa on multava maaperä. Kasvupaikan pitää olla myös tarpeeksi kostea. Harvinainen metsänemä on Suomessa luokiteltu vaarantuneeksi. Kasvia uhkaavat elinympäristön häiriöt: avohakkuut, ohitukset, auraus ja muu maaperän muokkaaminen.
Metsänemästä on havaintoja etelärannikon lehdoista pohjoisen tunturikoivikoihin. Täyttä varmuutta kasvin nykytilanteesta ei kuitenkaan ole, sillä laji on erityisen piilotteleva ja elintavoiltaan eräs erikoisimmista kasveistamme. Se nimittäin viettää valtaosan elämästään maan alla.
Metsänemä on mykotrofi, mikä tarkoittaa sitä, että se elää tiukassa symbioosissa sienirihmaston kanssa. Kasvissa ole lainkaan lehtivihreää, vaan se saa tarvitsemansa ravinteet sienikumppanilta. Tiedetään, että metsänemällä voi olla useamman eri sienilajin kumppaneita samaan aikaan. Kasvi on osa metsän monimutkaista lajienvälistä verkostoa, sillä sen suosimilla sienirihmastoilla on puolestaan symbioottisia suhteita puiden kanssa.
Metsänemän haarova maavarsi suikertelee maanpinnan alla. Sen ainut maanpäällinen osa on noin parinkymmenen sentin mittainen kukkavarsi. Lehtivihreättömään varteen aukeaa heinä-elokuussa muutamia kellertävän ja vaaleanpunertavan sävyisiä kukkia. Kasvin englanninkielinen nimi Ghost Orchid eli kummituskämmekkä kuvaa hyvin kasvin piilottelevia elintapoja, ja tummaa metsänpohjaa vasten vaaleana hohtelevaa kukintoa.
Kasvi ei useinkaan kuki vuosittain. Edellinen havainto kukinnasta voi olla useita vuosia vanha, ja on epäselvää, kasvaako kasvi enää samalla paikalla. Metsänemä kukkii varmimmin, kun kevään ja alkukesän sää on ollut lauhaa, ja maaperä on saanut tarpeeksi kosteutta. Monena vuonna se saattaa aloittaa kukkavarren kasvattamisen, mutta varsi nuppuineen on herkkä lakastumaan ennen aikojaan.
Kun metsänemä lopulta kukkii, eivät kukat välttämättä tuota paljoakaan siemeniä. Metsänemän pölyttäjistä ei tiedetä paljoakaan. Kukkien muoto sekä tuoksuaineiden kemialliset analyysit vihjaavat, että kasvin pölyttäjinä toimisivat kimalaiset ja mehiläiset. Sen on osoitettu pystyvän tuottamaan siemeniä myös suvuttomasti itsepölytyksen avulla ja osa kasvin tuottamista siemenistä on emokasvin klooneja.
Kukkavanaan kehittyvät siemenet ovat kämmeköiden tapaan hyvin pienikokoisia. Hentona pölynä tuulen mukana leviävät siemenet tarvitsevat todella paljon onnea matkaan, jotta ne löytävät tiensä otolliseen elinympäristöön – kosteaan rehevään metsään sopivien sienirihmastojen ulottuville.
Jos metsä saa olla rauhassa, voi vuosien tai vuosikymmenten kuluttua karikkeen seasta nousta loppukesällä kalpea kukkavarsi.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala