Uusikaupunki sai avustusta koulunuorisotyöhön

0
Opetus- ja kasvatuslautakunnassa käsiteltiin SDP:n viime marraskuussa tehtyä valtuustoaloitetta, jossa ehdotettiin, että kaupungin koulujen koulupäivät alkaisivat jatkossa kello 9.

Uudenkaupungin kaupunki on saanut 30 000 euron avustuksen koulunuorisotyön vahvistamiseen. Tarkoituksena on tukea nuorten kehitystä ja kasvua, yhteisöllisyyttä, osallisuutta, tasa-arvoisuutta ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä Uudenkaupungin alueen yläkouluissa. Koulunuorisotyön kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret sekä lisäksi Uudenkaupungin alueella olevat vieraskieliset nuoret.

Avustuksen myönsi kaupungin hakemuksesta Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön avustusta saivat Vakka-Suomen kunnista myös Laitilan ja Vehmaa.

Kaikkiaan maamme aluehallintovirastot ovat myöntäneet avustusta koulunuorisotyöhön 5,5 miljoonaa euroa. Summa jakaantuu 138 toimijalle. Avustettava toiminta voi olla kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön käynnistämistä tai olemassa olevien toimintamallien ja menetelmien kehittämistä.

Nuorisotyöhön myönnetyn avustuksen tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, lisätä nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä, ehkäistä kiusaamista sekä tarjota nuorille turvallisen aikuisen läsnäoloa arkipäivään.