
Mietoislaisen Jarmo Haapasen troolarista rakentama alus on nyt Uudessakaupungissa. Troolari oli pitkään Mynälahdella. Kolmikerroksinen alus makasi lähes kaksi vuotta pohjastaan kiinni Mynälahdella. Lopulta Mynämäen kunta asetti Haapaselle teettämisuhan aluksen siirtämiseksi.
Haapasella on ollut vaikeuksia löytää laillista laituripaikkaa 22-metriselle alukselleen. Haapanen siirsi aluksensa Mynälahdelta Kustavin kunnan laituriin, josta sai lähtöpassit heinäkuussa uhkasakon uhalla.
Haapanen oli maanantaina ajamassa alusta Uuteenkaupunkiin, kun hän ajautui aluksella matalikolle Kustavin pohjoispuolelle. Haapanen kertoi Turun Sanomille olevansa matkalla kysymään paikkaa Uudenkaupungin telakalta, jotta voisi kunnostaa telakalla aluksen ulkokuorta.
Haverissa kolhun sai lähinnä miehen ylpeys. Alus jäi keulasta kiinni laakealla kalliolle, mutta mitään suurempaa tapaturmaa ei tapahtunut.
Haapanen etsii siis jälleen uutta paikkaa troolarialukselleen.
Luokitelkaapa vaikka saunalautaksi niin kyllä lähtee äkkiä Uudestakaupungista
Ihmettelen, että minkä takia yksityisen ihmisen troolarihuvilan epäonnessa halutaan leimata henkilöä nimellä.. Moka lienee tapahtunut jo siinä, kun ei ole osattu laskea aluksen kantavuutta ja tuulen vaikutuksia vakauteen merellä. Noloa, muttei rikollista.
Kommenttien lisääminen on estetty.