Pohjoismainen puukaupunkikonferenssi järjestettiin viikonloppuna Turussa. Se kokosi yhteen noin 70 hengen ryhmän asiantuntijoita, suunnittelijoita, tutkijoita, eli kaupunkien kehittäjiä Pohjoismaista ja Baltiasta.
Konferenssin sydämessä oli pohjoismaisten puukaupunkien rikas kulttuuriperintö, ainutlaatuiset ominaisuudet ja kehitysmahdollisuudet. Konferenssissa pohdittiin, miten puukaupungit, puutalot ja niitä ympäröivät tilat voivat toimia inspiraationa ja perustana kestävälle, sosiaalisesti eheälle ja ekologisesti vastuulliselle elämäntavalle, kaupunkisuunnittelulle ja rakentamiselle.
Ohjelmassa oli luentoja, keskustelevia työryhmiä ja tutustumismatkoja. Lauantaina järjestetty ekskursio toi kolmisenkymmentä osallistujaa Uuteenkaupunkiin ja Raumalle. Uudessakaupungissa oli samalla käynnissä Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma, joten kaduilla ja pihoilla riitti vipinää. Konferenssiväki erottui muista rannekkeineen ja kaulalappuineen.
Ruotsalainen arkkitehti Tomas Nyström Linköpingista ja kollegansa tanskalainen Søren Vadstrup tulivat vastaan Mäyhälänkadulla.
– Uusikaupunki näyttää upealta paikalta, Nyström kehaisi.
Onko vielä mahdollista rakentaa uusia puisia rakennuksia?
– Totta kai, mutta pitää hakea vinkkejä näistä vanhoista puutaloista, että tulee rakennettua oikein. Aina ei pidä luottaa omaan näppäryyteensä, Vadstrup vastasi.
Tanskalainen ei itse asu puutalossa.
– Mutta puinen mökki on.
Konferenssin ja ekskursion järjestäjinä olivat Suomen Historiallisten Kaupunkien Yhdistys ja Uusikaupunki toimii siinä sihteerinä. Konferenssissa oli Uusikaupunki tällä kertaa puheenjohtajakaupunkina.
– Meidän ryhmämme on käynyt katsomassa täällä 7–10 eri kohdetta, ryhmää opastanut suunnittelija Sonja Stenman kertoi.
Iso rooli on ollut myös Bryggman-säätiön asiamies Mikko Laaksosella .
– Olen ollut aika pitkälti organisoimassa tätä tapahtumaa uusikaupunkilaisten kanssa. Oli oma haasteensa koota ohjelma, kun puhujia oli kaikista Pohjoismaista. Nämä Uudenkaupungin- ja Rauman-retket ovat vähän käytännöllisempää suunnittelua, Laaksonen avasi.
Laaksonen asuu itse 1950-luvun Arava-talossa.
– Sille on omat syynsä. Moni tuttu asuu puutalossa, joten tiedän kuinka paljon siinä on töitä. Edistän asiaa mieluummin sillä, että olen kirjoittanut kirjan Turun puutaloista ja olen ollut järjestämässä erilaisia tapahtumia. Tiedän olevani sellainen ihminen, jolle puutalojen korjaustarve ja lämmittäminen ovat varsinkin pakollisina asioina hivenen haastavia.
– Pidän kyllä puutaloista, Laaksonen vakuutti.
Niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa oli aikanaan tarkoitus repiä kaikki vanhat puutaloalueet maantasalle ja rakentaa tilalle kerrostaloja.
– Puutalojen säilymisessä on ollut iso rooli tällaisella pohjoismaisella yhteistyöllä. Se on tärkeä muistaa, Laaksonen huomautti.
– Pohjoismaiset asiantuntijat, jotka miettivät, että ei näin voi mennä, löysivät toisensa. Humanisti museoväki, kaupunkisuunnittelijat ja asukkaat samaten. Meidän konferenssin ajatus on tavallaan jatkaa tätä työtä.
Laaksosen mukaan suurin osa pohjoismaisista puutaloalueista on kyllä suojeltu, mutta sisällä on erilaisia haasteita.
– Osa remonteista on tehty aikanaan päin honkia ja nyt ne pitää tehdä uudestaan. Puukaupunkien säilyminen vaatii koko ajan työtä.
Ari Anteroinen
