Nyt tiedetään, että yhtye esiintyi lopulta kolmella perinteisellä festarilavalla Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Sen jälkeen edessä olivat Olympiastadion-keikat ja syksyllä PMMP vetää ainakin kymmenen keikkaa. Kenties pientä ähkyä on jo aistittavissa, sillä ainakin Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin on vielä lippuja saatavilla.
Viime viikolla oli toisen takavuosien suosikkibändin aika julkistaa paluuaikeensa. Ultra Bra soittaa vajaan vuoden päästä kahdesti Olympiastadionilla ja jännityksellä odotamme, mitä sen jälkeen tapahtuu, kun liput keikalle ovat tehneet kauppansa.
Ultra Bran kohdalla innostusta tosin voi lieventää se, että tämä ei ole bändin ensimmäinen paluu. Olin paikalla kesällä 2017, kun Ultra Bra nousi Provinssin päälavalle Seinäjoen Törnävänsaarella. Sattumalta olin paikalla myös 16 vuotta aiemmin, jolloin yhtye oli lopettelemassa.
Minä olin silloin ensimmäistä kertaa festivaaleilla, mutta erikoista oli Ultra Bran paikallaolokin. Heidän tilallaan kun piti esiintyä amerikkalainen hiphop-suuruus Outkast, jonka peruuttaessa paikalle hälytettiin Suomessa kenties suurempaa suosiota nauttinut Ultra Bra.
Tänä vuonna olin kolmattatoista kertaa Provinssissa, joka vielä reilu vuosikymmen sitten tunnettiin nimellä Provinssirock. Tämä saattoi hyvinkin olla viimeinen kerta, kun jaksoin lähteä kolmeksi päiväksi festaroimaan, mutta missään nimessä en väitä, että festaripäiväni olisivat kokonaan takanapäin. Teltassa tosin olen viimeksi yöpynyt 13 vuotta sitten, että ihan täyttä festarielämystä en ole pitkään aikaan toteuttanut.
Kaltaiseni yli nelikymppiset ja hieman vanhemmat kaipaavat tuttua ja turvallista. Viihdyn edelleen mainiosti pikkubändien keikoilla hämärissä kellaribaareissa, mutta suuri osa kaipaa yksinkertaisempaa tilaisuutta.
Stadionkeikoissa on varmasti hyvin pitkälti kyse myös yhteisöllisyydestä ja siitä kuuluisasta fomosta. Eli pelätään, että menetetään jotain, jos ei olla mukana siellä, missä muutkin. Sosiaalisen median aikana pitää osoittaa, että oli kännykkä kädessä Coldplayn keikalla kymmenien tuhansien muiden tavoin.
Coldplay ei minua kiinnosta, enkä edes harkinnut lipun ostamista. Kenties ilmaislippu ja -kyyditys olisivat saaneet minutkin mukaan. Coldplay on maailmalla suosittu yhtye ja varmasti yleisössä oli paljon faneja, mutta veikkaan, että joukossa oli paljon myös sellaisia, jotka eivät olisi osanneet nimetä bändiltä kolmea kappaletta enempää.
Sen sijaan Bruce Springsteen oli vihdoin se, jonka vuoksi saavuin Olympiastadionille jonkun muun kuin yleisurheilun tai jalkapallon lisäksi. Lippu oli kallis, eikä sillä päässyt kovin lähelle yhtyettä, mutta elämys oli hieno.
Stadionkeikkojen fania minusta ei kuitenkaan tullut, enkä ihan äkkiä keksiä, mikä bändi tai artisti saisi minut jonottamaan lippua stadionkeikalle. Kenties juuri paluuta tekevä Oasis tai Red Hot Chili Peppers. Monet suosikeistani ovat sen verran tuntemattomia, että niiden on turha haaveilla Olympiastadionin täyttämisestä.
Vaikea myös kuvitella, että mikä tämän hetken artisti voisi kahdenkymmenen vuoden päästä nousta stadionluokan artistiksi. Tällä hetkellä uusia nimiä ilmestyy suunnilleen joka päivä, eikä samanlaisia kansansuosikkeja enää ole.
Toisaalta vielä reilut parikymmentä vuotta sitten Olympiastadion oli tarkoitettu vain todellisille maailmantähdille. Kun penkkirivit 90-luvulla täytti U2 tai Michael Jackson, oli vaikea kuvitella, että joku kotimainen artisti pystyisi samaan, vaikka vuosituhannen viime hetkillä Kirka, Hector, Pave ja Pepe sen tekivätkin.
Ehkä vuonna 2044 Olympiastadionin täyttää Kuumaa tai Gettomasa ja silloiset teinit ihmettelevät, että kuka näitä papparaisia jaksaa kuunnella.
Risto-Matti Kärki
tuottaja