– Lapsuuden perheessäni ei oltu mitenkään uskonnollisia, eikä rippikoulu silloin minua niin kiinnostanut.
Nyt Nina Koskela työskentelee pappina Uudenkaupungin seurakunnassa. Hän sai pappisvihkimyksen vasta 2021.
– Valmistuin tosin jo 2017, mutta odotin kaksi vuotta pappisvihkimystä.
Hänen elämänpolkunsa on muutenkin risteillyt.
– Opiskelin kaupalliselle alalle ja työskentelin alalla pitkään. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että onko elämässä tärkeää vain se, miten hyvin itse menestyy. Havahduin elämän tarkoituksettomuuteen.
Nina liittyi kirkkoon ja kävi rippikoulun 27-vuotiaana.
– Jostain tuli mieleen ajatus lukea Raamattua. Se imaisi minut täysin. Ystävällekin sanoin, että on se ihmeellinen kirja. Raamattu vei minut niin mennessään, että hyvä kun sain käytyä kaupassa ja suihkussa, hän nyt nauraa.
Ensin Raamattu oli hänelle vain iso tarina. Nina myöntää, että halusi lähinnä tietää, miten juutalaiselle kansalle käy.
– Vanhaa testamenttia lukiessani ajattelin, että en pystyisi koskaan noudattamaan Jumalan lakia. Elin sen kanssa niin ristiriidassa.
Uusi testamentti antoi ymmärryksen, että hänen pitäisi tehdä valinta.
– Jumalan lain tehtävänä on viedä armon luokse. On otettava itse vastaan Jeesus, hän kuvaili, miten hän Raamatun lopulta koki.
– Mietin, että näinkö sitä tullaan uskoon ja hakeuduin diakonin juttusille. Hän ohjasi keskustelemaan papin kanssa, Nina muistelee.
Haave papin työstä syttyi, mutta Nina ei rohjennut heti lähteä sitä opiskelemaan. Hän pohti elämän tarkoitusta ja päätti sitten opiskella alalle, jossa voisi auttaa muita ihmisiä. Niinpä hän opiskeli päihdetyöhön.
Vähitellen hän vakuuttui, että voisi opiskella papiksi ja pääsi opiskelemaan teologiaa.
– Olin Jokelan vankilassa Tuusulassa hengellisen työn ohjaajana. Käytännössä se on lähes vankilapastorin työtä.
Vankilassa hän vakuuttui, että papin työ on hänelle oikea, mutta ympäristö ei ollut.
Nyt hän on unelmatyössään aikuistyön pappina Uudenkaupungin seurakunnassa.
Nina Koskela aloitti viime syksynä ensin nuorisotyön pappina Uudessakaupungissa ja siirtyi tänä syksynä aikuistyöhön.
– Pidän seurakuntapastorin työstä tavattomasti. Tämä on niin monipuolista työtä. Saan tavata kaikenlaisia ihmisiä ja kohdata suuria elämäntilanteita.
Nina työskenteli pappisvihkimyksen jälkeen ensin Turun Martinseurakunnassa. Hän viihtyy hyvin Uudessakaupungissa työssä, vaikka asuu puolison kanssa Turussa.
– Matka tänne ei tunnu raskaalta, kun työ täällä niin antoisaa. Pienempi seurakunta tuntuu niin kodikkaalta, hän kehuu.
Hän kokee, että Uudessakaupungissa on juuri sellaista yhteisöllisyyttä, jonka varaan seurakunnan on hyvä rakentua.
– Aikuistyön pappina tehtäväni on tavoittaa työikäistä ja vanhempaa väestöä ja etsiä tapoja vastata heidän tarpeisiinsa. Näen seurakunnan enemmän yhteisönä kuin palveluiden tuottajana.
Nina sanoo, että hänen elämässään usko on tuonut paljon hyvää, siksi hänen on niin helppo puhua siitä.
– En ole pitkiin aikoihin voinut niin hyvin kuin tänä päivänä ja nauttinut työstäni näin paljon. Tunne on vähän vastaava kuin kirvesmieheltä kysytään, että mitä sinä teet. Toinen vastaa, että hakkaan nauloja ja toinen, että rakennan kirkkoa. Minustakin tuntuu, että rakennan kirkkoa, hän hymyilee.
Ninan perheeseen kuuluu puolison lisäksi aikuistunut poika, ja nyt myös viiden kuukauden ikäinen pojanpoika.
– Sekä kaksi kissaa, Ninnu ja Nuppu.
Työn vastapainona hän tekee pyörälenkkejä puolison kanssa, ja nauttii hiljaisuudesta.
– Hiljaisuus kuulostaa hyvältä. Kun sulkee silmät, voi aistia vuodenajan.
Niin hyvin kuin hän papin työssä viihtyykin, kokee hän työn myös vaativana.
– Yhtenä päivänä minulla oli hoidettavana hautajaiset, kaste ja häät. Sellaisena päivänä ei voi muuta kuin keskittyä juuri siihen hetkeen.
