Arvelin, että he ovat tubettajia tai jotenkin muuten sosiaalisesta mediasta tuttuja, ja arvaus osui oikeaan. Ella & Helmi -youtube-tilillä on 185 000 tilaajaa. Heidän instagram-tiliään seuraa 63 500 profiilia. Tiktokissa seuraajia on todennäköisesti enemmän, mutta koska katson tiktok-videot parin viikon viiveellä instagramista, kuten muutkin nelikymppiset, en tiedä tarkkaa lukemaa.
Samoihin aikoihin satuin paikalle porilaiseen kauppakeskukseen, jossa oli yllättävä väenpaljous. Pitkän jonon päässä seisoi nuori nainen, jonka kanssa kaikki häntä nuoremmat halusivat yhteiskuvaan. Pian minua valistettiin, että kyseessä on 20-vuotias ulvilalainen Venny Helén, joka on tietysti paitsi tubettaja myös kirjailija, jonka Rambon talli -kirjasarja on suuressa suosiossa.
Hyvä juttu, jos sosiaalisesta mediasta tutut henkilöt saavat nuoret lukemaan. Toki näissä molemmissa tapauksissa valtaosa lukijoista on tyttöjä, joten se ei ratkaise vielä ongelmaa, miten pojat löytäisivät kirjojen pariin.
Yleistys on suuri, mutta miesten kohdalla ratkaisu on löydetty urheilijoiden, muusikoiden, poliitikkojen ja rikollisten kategoriasta. Sotakirjat myös edelleen kiinnostavat erityisesti miehiä.
Helsingin Sanomien urheilusivuista noin puolet vei eräänä päivänä Krista Pärmäkoski. Hiihtäjän nosti tapetille tietysti hänen vastikään ilmestynyt elämäkertansa. 33-vuotiaan urheilijan kirjan julkaisun ajankohta on sikäli outo, että kesällä hän ilmoitti jatkavansa uraansa ainakin pari vuotta.
Aiemmin syksyllä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelältä tuli kirja, mutta hän ehti sentään lopettaa uransa hetkeä aiemmin. Molemmista kirjoista on mehevimmät paljastukset jo käsitelty lehtien palstoilla, joten herää kysymys, miksi lukea koko kirjaa.
Lehtiartikkeleissa jää kuitenkin kertomatta se, mikä kiinnostaa faneja ja muuten henkilöistä kiinnostuneita. Se työ, jolla on noustu huipulle ja pysytty siellä, on todennäköisesti näissäkin kirjoissa pääteemana.
Itse luin jokin aika sitten kirjan jääkiekkoilija Eric Perrinistä sekä sain vihdoin loppuun teoksen Rauman Lukon vuoden 1963 mestarijoukkueesta, jonka hankin jo vuosia sitten alelaarista, mutta jätin kesken, kun vastaan tuli jotain muuta mielenkiintoista.
Joidenkin mielestä alle 40-vuotiaiden ei kuuluisi kirjoittaa elämästään, kun sitä on vielä niin paljon jäljellä, mutta olen hieman eri mieltä. Heti uran jälkeen asiat ovat vielä tuoreena muistissa ja 10–15 vuoden kuluttua heidän tarinansa ei välttämättä kiinnosta enää ketään. On siis parempi takoa, kun rauta on kuumaa.
On hyvä, että vanhat urheilijat pääsevät kertomaan elämästään heti uransa jälkeen. Mutta voitaisiinko sopia, että sen jälkeen he ottavat kantaa vain kysyttäessä ja mielellään heidän omaan lajiinsa liittyen? Vaikka on pakko myöntää, että lehdet ovat varmasti saaneet paljon klikkauksia Teemu Selänteen, Juha Miedon tai Juhani Tammisen kommentoidessa milloin mitäkin.
Tai annetaan sen verran siimaa, että Mietaalta voidaan jatkossakin kysyä mämmi-aiheisia kysymyksiä ja toki Selännekin voi kommentoida vaikka vuosikymmenten takaista maito-mainostaan.
Ellan ja Helmin seuraajat tuskin välittävät Selänteen kommenteista yhtään mitään, eivätkä ne tule heille edes vastaan some-virrassa. Heille tärkeitä henkilöitä ovat he, joista me ennen somea syntyneet kuulemme vasta, kun he osallistuvat johonkin tosi-tv-ohjelmaan.
Risto-Matti Kärki
tuottaja