
– Heti opiskelun alussa oli halu avata oma liike. Tulen yrittäjäperheestä, joten yrittäjyys on tuttua, parturi-kampaaja Anni Länsipaltta kertoo.
Hän työskenteli jo opiskeluaikoina tuolivuokralaisena, ja oman yrityksensä hän perusti heti valmistuttuaan.
– Olen aina tykännyt tehdä käsillä töitä ja sitä kautta tuli ajatus, että voisin ryhtyä parturi-kampaajaksi.
Lapsena hän laittoi lettejä, mutta ei kuitenkaan vielä arvannut, mille alalle lopulta päätyy.
– Tutkin, että millä alalla olisi paras toteuttaa itseään ja totesin, että parturi-kampaaja on oikein hyvä ratkaisu.
Hän kävi tutustumassa Mynämäessä käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, mutta ei aivan kokenut paikkaa omakseen. Sen sijaan Raumalta löytyi hius- ja kauneudenhoitoala, jonne hän lähti opiskelemaan.
HiusStudio Anni avasi ovensa Alisellakadulla alkuvuodesta 2020. Hänelle oli luontevaa avata heti oma yritys.
– Moni on kyseenalaistanut ratkaisun, mutta ei se minun mielestäni vaikeaa ollut.
Ukipoliksen Esa Kerkolasta oli paljon apua yrityksen perustamisessa. Yrityksen nimeksi Länsipaltalla oli lukuisia vaihtoehtoja, mutta monet karsiutuivat jo sen takia, että samannimisiä kampaamoja oli olemassa.
– Ei voi olla liian vaikea nimi, tai jäädä epäselväksi, mitä yritys tekee.
Yrityksen perustamisen ajankohta vain oli epäonnekas, kun koronapandemia rantautui juuri Suomeen. Asiakkaat kuitenkin löysivät paikalle.
– Lähti tosi hyvin käyntiin, vaikka oli koronaa. Tuolivuokralaisena olin jo kerännyt asiakaskuntaa.
Toki sekä yrittäjällä että asiakkailla piti olla maskit kasvoillaan.
– Käytän muutenkin käsineitä. Kädet eivät muuten kestä tehdä työtä.
Vaikka jo alussa oli paljon vakioasiakkaita, tulee vieläkin viikoittain uusia asiakkaita eri ikäryhmistä.
– Tykkään, että saan monipuolisesti tehdä kaikkea.
Tämän vuoden keväällä Länsipaltta laajensi valikoimaansa geelilakkauksella.
– Jo opiskeluaikoina tutustuin siihen ja ostin tarvikkeet. Nyt ne ovat puolisen vuotta olleet käytössä.
Asiakkaat ovat nopeasti löytäneet uuden palvelun ja syyssesongin kynnyksellä kysyntää on ollut mukavasti. Sesongit näkyvät muutenkin työssä.
– Joka vuodenajalla on omansa. Syksyllä alkaa olla kuparisävyjä kaikkialla.
Hiuksiin halutaan vaaleita, tummia, kirkkaita ja punertavia kuparin sävyjä sekä raitoja. Pojat puolestaan haluavat permanentteja.
Pikkujoulukampauksia sentään ei vielä tehdä.
– Vielä eivät pikkujoulut näy. Syksy on vasta alkanut.
Kesällä käy paljon turisteja asiakkaina, jotka varaavat muiden tavoin ajan soittamalla, viesteillä tai käymällä paikan päällä. Nettiajanvaraustakin hän on pohtinut, mutta ainakin toistaiseksi pysynyt perinteisemmissä muodoissa.
– Niissä on hyvä ja huonot puolensa ja iso valikoima, mistä valita.
Kun Länsipaltta kävi katsomassa Alisellakadulla sijaitsevaa liiketilaa, hän alkoi heti mittailla tiloja. Parturi-kampaajalla on paljon tavaraa ja laitteita, joita hän tarvitsee työssään.
– Paljon kaikkea, tuoli, pesupaikka, asiakaspalvelutiski, föönit, suoristimet, kihartimet, sakset, kammat ja harjat sekä tuotteet, mitä käytän, Länsipaltta luettelee.
– Paljon on myös sellaista, mitä ei tule heti ajatelleeksi.
Yksi erikoisuuskin HiusStudio Annin valikoimasta löytyy.
– Minulla on hierova pesupaikka. Oli jo koulussa sellainen ja heti päätin, että haluan sellaisen sitten, kun on oma yritys.
Rentouttavan aloituksen jälkeen Länsipaltta saattaa rupatella asiakkaiden kanssa monenlaista päivän aikana.
– Osa on tullut niin tutuksi, että tulee höpistyä kaikenlaista laidasta laitaan.
Ala menee koko ajan eteenpäin, uusia tekniikoita ja trendejä tulee ja Länsipaltta haluaa pysyä niissä mukana.
– En yksinään pysty laajentamaan toimintaa, mutta itseäni voin koko ajan kehittää, erilaisiin koulutuksiin osallistuva yrittäjä sanoo.
Tavallista työpäivää Länsipaltta ei ihan heti osaa kuvailla.
– Ei ole normaalia työpäivää ja siitä tykkään, että jokainen päivä on erilainen.
Aika usein työpäivät myös venähtävät, mikä on Länsipaltan mielestä ymmärrettävää, kun monen työpäivä kestää neljään tai viiteen, eikä aiemmin ehdi kampaajalle.
– Aika harva haluaa tulla aikaisin aamulla. Kello 9 on sellainen, jota ennen ei yleensä tulla.
Joskus hän tekee kuutta päivää viikossa, joskus vain neljää.
– Yritän pitää siitä kiinni, että ehdin pitää lomaa. Pystyn olemaan parempi yrittäjä, kun saan nollattua päätä.
Yrittäjä: Anni Länsipaltta
Yrittäjänä alalla: 5 vuotta
Perustamisvuosi: 2020
Ala: parturi-kampaamo
Työntekijöiden määrä: ei muita yrittäjän lisäksi