Viime aikoina varsin moni kansanedustaja on päässyt listallani karkottajien ryhmään. Tyylipisteitä on ollut jaossa niukasti. Mutta onko sillä sitten merkitystä, jos joku ”nolaa itsensä” telkkarin ajankohtaisohjelman haastattelussa? Valitettavasti sillä on.
Puolueet keräävät parhaillaan Vakka-Suomessakin ensi kevään alue- ja kuntavaaleihin ehdokkaita. Jotkut väittävät, että ehdokkaita on saatu ihan hyvin. Toiset myöntävät, että on ollut vaikeuksia saada lista täyteen. Politiikan julkisuus vaikuttaa suoraan siihen, miten me tavalliset äänestäjät suhtaudumme yhteisten asioiden hoitamiseen ja hoitajiin. Väitän, että julkisuus vaikuttaa paitsi ehdokasasetteluun myös äänestysaktiivisuuteen.
Demarien ensimmäisen kauden kansanedustaja Ville Merinen – siis se terapeutti-Ville – pysäytti meidät viime viikon lopulla, kun hän ilmoitti jäävänsä sairauslomalle. Syynä oli hänen eduskunnassa ja etenkin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kokemansa työilmapiiri.
”Sairain työyhteisö, missä olen ollut”. Aika pysähdyttävä arvio kansanedustuslaitoksen tilasta psykoterapeutilta! Onhan se aika järkyttävää, jos maan vaikutusvaltaisimmassa instituutiossa työilmapiiri alkaa horjuttaa kansanedustajien mielenterveyttä.
Ville Merinen kohdensi kritiikin sote-valiokunnan puheenjohtajistoon. No, tunnen valiokuntaa johtavan Krista Kiurun ja olen tehnyt yhdessä hänen kanssaan vuosia töitä, joten arvelen tietäväni, mistä terapeutti-Villen huoli kumpuaa.
Useimmiten mielikuva eduskunnan ilmapiiristä syntyy television ja esimerkiksi hallituksen kyselytuntien kautta. Niistä on tullut sekavia viihdeohjelmia, joissa poliitikot koettavat epätoivoisesti välihuudoillaan ja kummallisilla puheillaan kalastella äänestäjien huomiota.
Onko populistinen, osin epäasiallinenkin, puhetapa sitten pesiytynyt myös alue- ja paikallistasolle? Paikoin ilmeisesti on. Siihen vetoavat ainakin eräät tuttavat, jotka sanovat kieltäytyneensä kuntavaaliehdokkuudesta. ”En jaksaisi olla mukana vääntämässä lillukanvarsista, kun isoja tärkeitä asioita ei enää osata hoitaa”, tiivisti yksi oman valintansa.
Kysymys kuuluukin, saadaanko ensi huhtikuun alue- ja kuntavaaleihin ehdokkaiksi parhaat mahdolliset ihmiset? Vai joudutaanko lista rakentamaan niiden varaan, ketkä sattuivat suostumaan?
Kuntapolitiikassa henkilöpuolella tapahtuu aina jonkinlaista trendinomaista kiertoa. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä mukana oli kokeneita konkareita, jotka osasivat lait ja päätöksenteon. Sitten 70-luvulla ehdokkaiksi päätyi heitä, jotka olivat jämähtäneet kotipaikkakunnalleen. Muutama vuosikymmen myöhemmin ehdolle asettui ”eläköityneitä paluumuuttajia” – muualla työuransa tehneitä, joskus vähän hankalia kotiinpalaajia.
Mikä trendi sitten nyt voisi olla vallalla? Miksi joku lähtee ehdolle? Pyrkivätkö tehtäviin yhteistyökykyiset rakentajat vai innokkaasti riitaa haastavat, vähän narsistiset, itseään korostavat riidankylväjät? Molempia taitaa kyllä löytyä.
Oliko maailma sitten ennen vanhaan nykyistä kovasti parempi? Siltä osin taisi olla, että takavuosien kunnallisiin konkareihin luotettiin ja heitä arvostettiin enemmän kuin monia nykypoliitikkoja.
Mieleen tulee sellaisia oman aikansa vastuunkantajia ja persoonia kuin Heikki Juntti Kalannista, Hannes Vuorisalmi Vehmaalta, Toivo Laiho Pyhämaasta, Arvo Robert Sainio Lokalahdelta sekä Mauno Hurme, Veikko Paasio ja vaikkapa Leo Vuorio Uudestakaupungista. Listaa voisi jatkaa, mutta silti enemmistö kuuluisi yhteistyökykyisiin rakentajiin.
Vakka-Suomen alueellakin alue- ja kuntavaalien ehdokaslistat jätetään maaliskuun alussa 2025 vaaliviranomaisille. Toivottavasti silloin listoille on saatu parhaat voimat omaa kuntaa ja alueen hyvinvointia kehittämään.
Hannu-Pekka Laiho
Kirjoittaja on
ukilaistaustainen eläkkeellä oleva toimittaja ja viestintäjohtaja