Mökkiläisille ja kalastajille rahaa veden laadun heikkenemisestä – Jätevedenpuhdistamo maksaa Avin määräämiä korvauksia runsaat 20 000 euroa

0
Häpönniemen puhdistamon kemiallinen osa on valmistunut vuonna 1977 ja laitos laajennettiin biologiskemialliseksi vuonna 2004. Laitosta laajennettiin edelleen vuonna 2008. Elokuussa 2019 valmistui viimeisin saneeraus, jolloin puhdistamoa sekä laajennettiin että puhdistusprosessia tehostettiin. Kuva: Kari Jalava

Vakka-Suomen Veden Häpönniemen jätevedenpuhdistamon käsittelykapasiteetti ja merialueelle johdettava kuormitus ylittyivät toistuvasti vuosina 2013–2019. Siksi Aluehallintovirasto (Avi) on määrännyt vesilaitoksen maksamaan korvausmaksuja sekä rantakiinteistöjen omistajille että ammattikalastajille.
– Rantakiinteistöjen omistajille vesilaitos joutuu maksamaan yhteensä noin 11 800 euroa. Korvauksiin oikeutettuja Uudenkaupungin edustan merialueen rantakiinteistöjä on noin 350 kappaletta, Avin päätöksessä todetaan.

Lisäksi vesilaitos joutuu maksamaan noin 9 400 euroa kolmelle kalastajalle kaupallisen kalastuksen tuoton vähenemisestä. Korvaukset koskevat vuosia 2011–2019.
– Vakka-Suomen alueen teollisuuden jätevedet aiheuttivat puhdistamolle ylikuormitusta kyseisinä vuosina, joten Avin päätös oli odotetun mukainen. Päätös oli ihan oikein, koska emme päässeet silloisella puhdistamolla ympäristöluvan mukaisiin arvoihin, Vakka-Suomen vesi -liikelaitoksen johtaja ja vesihuoltopäällikkö Kim Westerholm toteaa.

Westerholm muistuttaa, että Avin päätös ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä on menossa valitusaika.

Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesikuorma on kasvanut sekä yhdyskuntien että teollisuuden jätevesimäärien kasvun myötä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Häpönniemen jätevedenpuhdistamon laajennukselle ympäristöluvan 2021.

Luvasta eriytettiin korvausasia, joka koskee puhdistamolta Uudenkaupungin edustan merialueelle johdettavan käsitellyn jäteveden ennakoitua suurempaa kuormitusta vuosina 2013–2019 sekä kaupalliselle kalastukselle aiheutuvia haittoja.
– Käsitellyn jäteveden kokonaisfosforin pitoisuudelle asetettu raja-arvo on ylittynyt vuosina 2013–2015, ja kokonaistypen puhdistustehokkuuden raja-arvo on jäänyt saavuttamatta vuosina 2013–2018, Avi erittelee.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Häpönniemen jätevedenpuhdistamo on velvoitettu maksamaan korvauksia. Vuonna 2012 puhdistamo joutui maksamaan rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista vahingoista kertakaikkiset korvaukset. Nyt maksettavat lisäkorvaukset tulevat saman vahinkovyöhykkeen rantakiinteistöille kuin aiemmin.

– Korvauksen liitteenä on yhdeksän sivun verran tilojen omistajia, joille jyvitykset eivät mene tasasummina. Maksut ovat kovin pieniä tonttia kohden, mutta Avi on laskenut ne vallitsevien periaatteiden mukaisesti, joten suuruus ei ole meidän käsissämme. Korvaukset ovat runsaasta 10 eurosta noin 80 euroon kiinteistönomistajaa kohden, Westerholm pohtii.

Myös kaupallisille kalastajille on määrätty korvauksia jo aiemminkin. Avin tuoreessa päätöksessä määrätään korvaukset vuosista 2011–2019. Avin mukaan korvausperiaatteet, kuten kalastuksen aloittaminen vahinkovyöhykkeellä ennen jätevesien johtamisen alkamista sekä korvausmäärän laskenta pyydysten likaantumisen aiheuttaman lisätyön perusteella, pysyvät pääosin ennallaan.

– Vuosien 2017–2019 aikana toteutettu Häpönniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus ja biologisen käsittelyn laajentaminen aktiivilieteprosessilla on tehostanut jätevedenkäsittelyprosessia merkittävästi, Avin päätöksessä todetaan.

Häpönniemen puhdistamo on tämän jälkeen täyttänyt vuoden 2012 ja vuoden 2021 lupapäätöksissä asetetut pitoisuuksien ja puhdistuksen vähimmäistehoa koskevat vaatimukset.
– Saneerauksen jälkeen vain vuosittainen kalatalousmaksu on tarpeen, Avista arvioidaan.

Kyseinen kalatalousmaksu käytetään Uudenkaupungin edustan merialueen kalakannoille ja kalastuksille aiheutuvien haittojen lieventämiseen.
– Maksamme nyt jo kalatalousmaksua noin 10 000 euroa vuodessa, joten tähän ei tule muutosta, Westerholm lisää.