Pyhäinpäivän aikaan kuolema on tavanomaista enemmän läsnä ja monet uskomukset liittyvät kuolleiden ja elävien maailman sekoittumiseen. Erilaisia ennusmerkkejä ja sanansaattajia tuonpuoleisesta on etsitty luonnosta ja sen asukkaista.
Varislintuihin on liitetty monia kuolemaa, helvettiä ja tuonpuoleista koskevaa uskomusta. Korpin musta väritys on kenties lisännyt sen helvetillistä mainetta, sillä linnun on ajateltu olevan pirun ja noitien apuri. Germaanisessa mytologiassa kaatuneita sotureita Valhallaan vievät valkyriat ovat saapuneet sotatantereille korpin hahmossa.
Naakat ovat, etenkin kirkkojen lähettyvillä pesiessään, olleet syntisten vainajien sydämiä. Niiden on uskottu noutavan kuolleiden sieluja ja ennustavan kuolemaa. Harakan läsnäolo on tiennyt tappelua ja riitoja. Varis on puolestaan saattanut olla noita valepuvussa ja sen saapuminen pihapiiriin huono enne. Toisaalta variksen raakkumisesta on ennustettu säätä: aamulla raakkuva varis tiesi kaunista päivää, illan ääntely puolestaan seuraavan päivän sadetta.
Maailmojen väliä on lentänyt myös pieni mehiläinen. Sen on uskottu olevan tärkeä viestinviejä ja tietäjien apulainen matkoilla tuonpuoleiseen. Mehiläiseen liitetyt uskomukset heijastelevatkin kenties sen tärkeää roolia luonnossa, sillä ilman pölytystyötä tekeviä mehiläisiä monen kasvin lisääntyminen olisi käytännössä mahdotonta.
Matkustaminen tuonpuoleiseen on sujunut lentämisen lisäksi veteen sukeltamalla. Moni vesilintu on päässyt uskomuksiin sielulintuna, joka vie vainajien sieluja tuonelaan. Joutsen, kuikka ja kaakkuri ovat saaneet kaikki edustaa maailmasta toiseen sukeltavia viestien ja sielujen kuljettajia.
Vesilintujen seuraksi synkkiin uskomuksiin on päätynyt suuri ja persoonallisen näköinen vesistöjemme petokala hauki. Syntiset sielut ovat joutuneet kuolemansa jälkeen hauen suoleen. Marraskalaksikin kutsuttu hauki on voinut verkkoon tarttuessaan olla huono enne. Paikoin hauki ei olekaan kelvannut syötäväksi.
Harva suomalaisen luonnon asukas herättää ihmisissä yhtä paljon ikäviä tunteita kuin susi. Suden syntytarina liittyy monissa kansanrunoissa tuonpuoleiseen. Tarinoissa manalan neiti löytää heinässä kimaltelevan helmen ja poimii sen talteen hameeseensa. Helmi kuitenkin putoaa ja siitä syntyy hallavaturkkisia Tapion koiria, susia.
Monilla lajeilla tunnetaan harvinainen melanismiksi kutsuttu tila, jossa niiden kehon tuottama pigmentti on lähestulkoon tai täysin musta. Tavallisuudesta poikkeavan värisiä hirviä, kettuja, sinisorsia tai vaikka punatulkkuja on herkästi pidetty helvetin eläiminä. Onhan musta väritys ollut tunnetusti tuonen merkki.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala