Sammalet ovat hyvin vanha kasviryhmä. Vanhimmat lajit ovat maksasammalia, jotka ovat ensimmäisiä maalle siirtyneitä kasveja jo lähes 500 miljoonan vuoden takaa. Osa maksasammalista on sekovartisia: niistä ei pysty erottamaan erikseen lehtiä tai varsia, vaan koko sammal on yhtenäistä yhteyttävää kasvia. Maksasammalten nimikin tulee siitä, että sekovartisten lajien muodon on ajateltu muistuttavan maksaa. Vanhastaan tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että näillä sammalilla on voitu hoitaa maksavaivoja.
Sammaliin lukeutuu monen näköisiä lajeja, joilla on erilaisia kasvupaikkavaatimuksia. Yhteistä kaikille sammalille on se, että ne tarvitsevat suvulliseen lisääntymiseen kosteutta, jotta eri versoihin muodostuvat sukusolut pääsevät kosketuksiin toistensa kanssa.
Kosteassa ympäristössä siimalliset siittiösolut uivat munasolujen luo ja hedelmöittävät ne. Sammalten suvullinen lisääntyminen muistuttaa siis tältä osin yllättävän paljon esimerkiksi nisäkkäiden lisääntymistä.
Sinnikkäät sammalet selviävät myös kuivan kauden iskiessä. Ne pystyvät siirtymään lepotilaan, josta ne havahtuvat jatkamaan yhteyttämistä ja elämää saadessaan taas vettä.
Sammalilla on muitakin selviytymistä lisääviä ominaisuuksia. Ne puolustautuvat kosteiden elinolosuhteidensa lukuisia taudinaiheuttajia vastaan erittämällä antiseptisia aineita. Sammalia on vanhastaan käytetty haavojen hoidossa, ja nykyteknologialla niistä pystytään eristämään vaikuttavia ainesosia haitallisia taudinaiheuttajia vastaan.
Monet sammallajit ovat elinympäristöjensä ensimmäisiä asukkaita. Esimerkiksi yleinen kulosammal on usein ensimmäinen tulokas metsäpalon tai maanmuokkauksen seurauksena paljaaksi jääneellä maalla. Sammalet muuttavat ympäristöä muille kasveille suotuisammaksi sitomalla maan pintakerrosta paikoilleen, jolloin sade ei huuhdo sitä pois. Ne pidättävät kosteutta hidastamalla veden haihtumista maaperästä.
Sammalten merkitys korostuu soilla. Laajoina mattoina kostean suon pintaa peittävät rahkasammalet sitovat paljon vettä. Ne kasvavat jatkuvasti yläosastaan samalla, kun kasvin alaosa muuttuu hyvin hitaasti turpeeksi. Turpeen muodostumisvauhti on alle millimetrin verran vuosittain. Turvetta muodostuu vain luonnontilaisilla soilla, jossa sammalet saavat kasvaa häiriöttä.
Sammalpeitteiset suot ovat tärkeä elinympäristö monelle lajille. Soilla viihtyvät lukuisat niille tyypilliset kasvilajit, kuten erikoisen näköisin valkoisin kukin kukkiva raate sekä arvostetut marjakasvit karpalo ja suomuurain. Kasvien lisäksi suoalueilla viihtyvät myös monet eläimet karhuista kurkiin.
Ja onhan aukeassa luonnontilaisessa suomaisemassa jotain ihmismielellekin melkein maagisen kaunista.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala