
Isännöintipalveluihin erikoistunut Vakka Isännöinti Oy on ostanut Vakka-Suomen Warma Oy:n (Isännöinti Warman) liiketoiminnan viime viikon perjantaina. Liiketoimintakaupan myötä kaikki Isännöinti Warman asiakassopimukset siirtyvät Vakka Isännöinnille joulukuun alusta.
Vakka Isännöinnin ja Isännöinti Warman liiketoimintojen yhdistyminen varmistaa osaltaan, että paikalliset isännöintipalvelut säilyvät ja kehittyvät jatkossakin. Kaupan myötä Isännöinti Warman henkilöstö siirtyy Vakka Isännöinnin palvelukseen ja asiakassopimukset säilyvät ennallaan.
– Yhdistämällä resurssimme voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja turvata paikallisesti tuotettujen isännöintipalvelujen jatkuvuuden, Vakka Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Kristiina Teerimaa kertoo.
Teerimaa lisää, että kaupan aikana ja sen jälkeen yritykset varmistavat, että isännöintipalvelut jatkuvat entiseen tapaan. Uuden Vakka Isännöinnin palvelut siirtyvät loppuvuoden aikana Warman tiloihin Alisellakadulle.
– Paikallisuudesta kumpuava vahva asiakasymmärrys ja osaaminen ovat olleet toimintamme perusta ja haluamme pitää siitä kiinni myös tulevaisuudessa, Minna Jäspilä Isännöinti Warman toimitusjohtaja kommentoi.
Vakka Isännöinti Oy siirtyi Teerimaan omistukseen yrityskaupan myötä viime vuoden joulukuussa, kun Teerimaa lähipiireineen osti Vakka Isännöinti Oy:n Lounaisrannikon Osuuspankilta. Yritys toimi aiemmin nimellä Lounaisrannikon OP-Isännöinti Oy ja toiminta on ollut käynnissä vuodesta 1995 alkaen.
Tällä hetkellä Vakka Isännöinnin toimialueet ovat Uusikaupunki, Laitila, Mynämäki sekä lähialueet ja Lieto. Yrityksen liikevaihto on noin 850 000 euroa ja yritys työllistää tällä hetkellä 9 ammattilaista. Vakka-Suomen Warma Oy perustettiin kesäkuussa 2018 tarjoamaan isännöintipalveluja Vakka-Suomen alueella. Viime vuonna Isännöinti Warman liikevaihto oli 816 000 euroa, ja yritys työllisti kahdeksan ammattilaista.