Rakennusvalvonta ehdottaa taksojen korotusta – Muutos maksuihin olisi noin 20 prosenttia

0
Rakennuslaki muuttuu vuoden alusta, joten se tarkoittaa myös rakennusvalvontataksan päivittämistä.

Uusi rakentamislaki astuu voimaan ensi vuoden alusta. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että nykyiseen maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvan rakennusvalvontataksan voimassaolo päättyy. Kaupungin on siis tehtävä päätös uudesta rakennusvalvontataksasta, joka on voimassa heti vuoden vaihtuessa, jotta lupapäätöksiin ei tule viivettä.

Taksarunkona käytetään Uudessakaupungissa Kuntaliiton laatimaa luonnosta, joka on tehty rakentamislain ehdotuksen pohjalta. Rakentamislain valmistelu on kuitenkin osittain kesken, ja siinä on kohtia, joiden soveltaminen aloitetaan vasta vuoden 2026 alusta. Rakennusvalvontataksaa on tarkasteltava siis uudelleen noin vuoden päästä.

Kaupungin rakennusvalvonta on arvioinut, että uuden lain myötä sen valvontatulot laskevat noin 10 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että pienet rakennukset jäävät jatkossa luvituksen ulkopuolelle. Rakennusvalvonnan edellinen taksan tarkastus on tehty vuonna 2020.

Kaupungin rakennusvalvonta ehdottaa, että rakennusvalvontataksan kaikki maksuja korotetaan noin 20 prosenttia. Muutos johtuu rakennusvalvonnan tulojen vähenemisestä pienten rakennusten osalta ja yleisestä kustannusten noususta.

Tällä viikolla kokoontunut ympäristö- ja lupalautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle rakennusvalvonnan taksan hyväksymistä siten, että se astuisi voimaan 1. tammikuuta.