Uudenkaupungin Sanomien tekstiviestipalstalla jatketaan keskustelua politiikasta ja liikenteestä, mutta välillä muistetaan kehuakin. Tällä kertaa kehuja saa musiikkiopiston musiikki-ilta.
Koska työväentalolla pidetään yleinen keskustelu ja tapaaminen. Millä lailla taloa kunnostetaan vaikka talkoilla. Myös huutokauppa olisi hyvä pitää johon voisi tuoda ja lahjoittaa tavaraa. Sama koskee myös Kalannin T-taloa. Yhteistyö kunniaan. Ei yksin vaan yhdessä. Niin on T-talotkin rakennettu.
Mitä teemme tekoälyllä? Se vie meidät viimeistään perikatoon…
Kuinka monta konkurssia SAK haluaa lakoillaan tilata? Ja sitten saadaan syyttää hallitusta.
Suuren suuret kiitokset pelastuslaitokselle tulvatilanteen kartoittamisesta ja ensiavusta asian suhteen 26.11.!
Kyllä kannattaisi tutkia kaupan kuitti heti kaupassa. Jokin aika sitten ostin paikallisesta marketista leivän, jossa oli viimeinen myyntipäivä ja päällä keltainen lappu jossa luki ”Tästä tuotteesta kassalla -50 %. Huomioi päiväys”. Kuitti oli jäänyt lompakkoon ja katsoin sen ennen kuin heitän sen roskikseen. Kuitissa olikin tuotteen normaalihinta, ja sen jälkeen oli 50 % alennus. Mutta seuraavalla rivillä oli samanlainen leipä normaalihinnalla. Eli maksoin vanhenevasta leivästä puolitoistakertaisen hinnan. Olen aivan varma, että sinkkuihmisenä en ole kahta leipää ostanut. Ostotapahtumasta oli kuitenkin mennyt yli viikko, joten ei kehtaa lähteä pyytämään oikaisua. Kyseisestä kaupasta saa kyllä kuitin, pyydettäessä.
Jollakin rasismin käsite on ilmeisesti epäselvä. Rasismissa ihmiset arvotetaan ihonvärin uskonnon tai etnisen taustan perusteella vähempiarvoisiksi. Ajatuksena se kertoo erittäin suppeasta ajatusmaailmasta.
Se tunne -ihminen: hienoja havaintoja elämästä, niin tosia!
On kyllä jäänyt itseltä huomaamatta, miten ps on puolustanut suomalaisten etua? Nämä leikkaukset ja heikennykset osuvat nimenomaan tavalliseen suomalaiseen.
Lämmin kiitos kaikille yrittäjille, yrityksille ja yksityisille henkilöille arpajaisvoittojen lahjoituksesta. Suurkiitos myös arpojen ja muiden tuotteidemme ostajille. Ihanaa joulunodotusta! Crusell-naiset
Koskelokujan auraaja voisi poistaa myös kiinteistöjen sisäänkäynnin eteen auraamansa lumivallit, jotka jäätyvät yöpakkasissa niin, ettei niitä saa pois kuin räjäyttämällä. On olemassa auroja, joiden alas käännettävä reunalaippa estää vallien syntymisen.
Liikennesääntöjen noudattamiskehotuksista: Ranskassa on kahdenlaisia nopeusrajoitusmerkkejä, tavallisia ja sellaisia, joiden alla on lisäkilpi rappel eli noudata. Voisi olla huutamista parempi ratkaisu.
Suomessa ei ole ollut vuosiin radiolupaa vaan ainoastaan tv-lupa ennen Yle-veroa.
Nyt kun kuntaveroista puhutaan, pitäisikö kunnan työntekijöiden maksaa veronsa kuntaan, jossa on töissä, tästä pitäisi meidän edustajien keskustella. Verorahat Uuteenkaupunkiin.
Kyllä pisti harmittamaan tänään, kun joku oli paskottanut koiransa postilaatikko rivin eteen! Voisitko seuraavalla kerralla ottaa vaikka lapion kauniiseen käteesi ja korjata jätökset! Onneksi oli valoisaa, niin ne paskat eivät olleet mun kengänpohjissa!
Se kuka näkee Yhdysvallat mallivaltiona ei näe asioiden oikeaa laitaa. USA on vain omia etujaan puolustava suurvalta niin kuin Kiina ja Venäjä. Ei sen kummempaa. Hollywoodin luoma mielikuva on kaukana todellisuudesta.
Iso kiitos Vakka-Suomen musiikkiopiston oppilaille ja opettajille hienosti järjestetystä ja toteutetusta musiikki-illasta.
Nyt kun tämä lumi taas häipyi niin se yllätti tulollaan. Kiinteistöhuolto tuli vasta seuraavan päivän iltapäivänä auraamaan. Liekö liian paljon otettu töitä vastaan ettei kerkeä joka paikkaan.
Rakentamislaki muuttuu ja pienet rakennukset jäävät luvituksen ulkopuolelle, miksi tämä johtaa 20 prosentin taksojen korotukseen rakennusvalvonnassa?