”Neuvostovenäläiset ovat hyökänneet röyhkeästi Suomeen”, uutisoi Uudenkaupungin Sanomat 2. joulukuuta.
”Kuten oli oletettavaakin, ryhtyivät neuvostolaiset torstaiaamuna hyökkäykseen Suomea vastaan. Useissa paikoissa ne ylittivät rajan, mutta vastaanotettiin useimmissa tapauksissa suomalaisten voimakkaalla tulella. Tähän mennessä venäläiset ovat voineet tunkeutua vain sellaisille paikkakunnille, joita Suomen sotaväki ei ole voinut niiden kaukaisen sijainnin tai muista syistä puolustaa. Venäläisten lentohyökkäykset turvattomia kaupunkeja vastaan ovat vaatineet lukuisia kuolonuhreja varsinkin torstaipäivän kuluessa”, jatkui lehden uutinen.
Näin alkoi talvisota. 105 päivää suomalaiset taistelivat itsenäisyydestään, sillä Neuvostoliiton johtajalla Stalinilla oli sodan syttyessä tavoitteena vallata koko Suomi parissa viikossa. Onneksi kävi toisin. Yhä puhutaankin talvisodan ihmeestä, siitä miten väkiluvultaan pieni ja sotatarvikkeiden osalta heikko maa onnistui pitämään puolensa monella mittarilla mitattuna ylivoimaista vihollista vastaan.
Mutta tällä ihmeellä oli kova hinta. Suomalaisten tappiot talvisodassa olivat 26 662 sotatoimissa kuollutta ja noin tuhat siviiliä. Fyysisesti ja/tai psyykkisesti sodan invalidisoimien ihmisten lukumäärää tuskin kukaan on pystynyt laskemaan.
Myös osa nykyisen Uudenkaupungin alueelta sotaan lähteneistä miehistä palasi takaisin sankarivainajana. Kalantilaisia talvisodassa kaatui 32, heistä peräti neljä samana päivänä Summan taistelussa. Pyhämaan miehistä talvisota vei neljä ja Lokalahdelta sotaan lähteneistä 12. Myös Lokalahden sankarivainajista viisi koki kohtalonsa Summassa parin vuorokauden sisällä. Uuteenkaupunkiin talvisota toi 36 sankarivainajaa.
Inhimillisten kärsimysten kautta mitattuna sodan hinta on aina liian suuri. Uskoisin, että kaikki talvisodan veteraanit, he jotka palasivat ja he jotka eivät palanneet, kannustaisivat meitä tekemään kaikkemme rauhan eteen.
Maija Ala-Jääski