Maria Vähätupa on Ugin Sanomien uusi myyntineuvottelija

0
Maria Vähätupa palasi kotikaupunkiinsa ja aloitti myyntineuvottelijana Uudenkaupungin Sanomissa.

Maria Vähätupa aloitti Uudenkaupungin Sanomien myyntineuvottelijana maanantaina.

– On ollut kiva aloitus. On tullut paljon uutta ja mielenkiintoista. Kiva päästä töihin käsiksi enemmän.

Syntyperäinen uusikaupunkilainen odottaa, mitä työ tuo tullessaan. Hän uskoo, että paikallisuudesta on työssä hyötyä.

– Odotan, että pääsen tekemään yritysten kanssa yhteistyötä.

23-vuotiaalla Vähätuvalla on työkokemusta myyjänä Turusta ja Uudestakaupungista kolmen vuoden ajalta. Lisäksi hän työskenteli puoli vuotta Vakka-Suomen Sanomissa vuorotteluvapaan sijaisena.

Novidan Uudenkaupungin toimipisteestä merkonomiksi valmistunut Vähätupa ehti asua hetken Turussa, kunnes palasi kotikaupunkiinsa.

– Tulin takaisin. Ei kauan kestänyt, kun tuli ikävä, Vähätupa naurahtaa.

Uudenkaupungin Sanomat on Vähätuvalle tuttu lehti jo lapsuudesta.

– Lehti tuli aina kotiin. Enemmän tykkään lukea paperista kuin digilehteä.

Vähätupa elää aktiivista arkea. Kesäisin hänet löytää usein frisbeegolfradalta ja talvisinkin liikunta on läsnä.

– Liikunnan täyteistä arkea. Viime aikoina olen innostunut juoksemisesta. Ehkä pitää mennä kuntoputkeen juoksemaan, Vähätupa naurahtaa.