Uudenkaupungin teatterin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Itäranta on toimessaan kokenut. Puheenjohtajana hänellä on menossa yhteenlaskettuna kuudes vuosi, ja teatteriharrastuksen hän aloitti liki 20 vuotta sitten. Mitä puheenjohtajan rooliin kuuluu?
– Yhdistyksen tarkoituksena on näyttämötaiteen harrastuksen edistäminen ja teatteritoiminnan ylläpitäminen Uudessakaupungissa. Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että harrastamista varten on ammattilaisia yhdistyksen palkkalistoilla: teatterinjohtaja, -sihteeri, sekä henkilöitä valo- ja äänipuolelta. Vastuulleni kuuluu muun muassa yhdistyslakien mukaiset perusjutut, kuten toimintasuunnitelman ja budjetin tekeminen ja niiden valvonta, mutta ensisijaisesti laadukkaan toiminnan edellytysten ylläpitäminen.
Aikana, jolloin kulttuurista leikataan kovastikin, ei Uudenkaupungin teatterikaan ole voinut välttyä leikkauksilta. Yhdistys saa avustusta kaupungilta sekä muutamilta sponsoreilta, mutta kaupungin tuki on laskenut.
– Muutama vuosi sitten tuki oli 47 000 euroa vuodessa, tällä hetkellä 35 000. Tuki on pudonnut 25 prosenttia, Itäranta toteaa.
Hän huomauttaa teatterin olomassaolon olevan riippuvainen tuista.
– Nyt hallitus joutuu miettimään, onko esityksessä esimerkiksi bändi, kuinka paljon satsataan lavasteisiin ja kuinka paljon palkataan henkilökuntaa.
Lipputulojen ennakointi on muuttunut vaikeaksi.
– Nyt, kun tulin toisen kerran hallitukseen, huomasin, että koronan jälkeen osa (matkanjärjestäjä-)ryhmien vetäjistä on heittänyt pyyhkeen kehään. Yleisömme tulee 80 prosenttisesti ulkopaikkakunnilta, mutta ihmiset ovat muuttuneet sellaisiksi, että päätöksiä tehdään hyvin myöhään, summaa Itäranta nyky-yleisöä.
Hän haluaakin vaikuttaa koronan jälkeiseen apatiaan.
– Olen halunnut kartoittaa teatterin uhat ja mahdollisuudet. Mitä halutaan olla tulevaisuudessa; missä ollaan hyviä, missä heikkoja, ja tehdä uutta strategiaa tämän pohjalta, hän kiteyttää.
Avaimet kannustavan ilmapiirin luomiseen ovat Itärannan mukaan sitkeydessä ja positiivisessa ajattelutavassa. Myös kannattavuuden miettiminen on tärkeää.
– Olen työelämässä nähnyt, kuinka firmat toimivat. Meidän täytyy ajatella vähän kuin firma, koska meillä on tässä liiketoimintaa.
Teatterin taloudellinen tilanne on Itärannan mukaan varsin hyvä.
– Vuonna -85 -musikaali tuotti hyvin. Nyt pyörivä Teuvo ja Paperitaivas on myös ollut valtavan tykätty. Kokeellisia juttuja emme oikein pysty tekemään, mutta esityksen viihdearvon lisäksi haluamme kuitenkin puhutella katsojia.
Haasteitakin on monia.
– On niin paljon muuta, mikä kilpailee teatterin kanssa. Ugissa on ihmisiä, jotka eivät tiedä, että täällä on teatteri, tai sitä, mitä meillä on meneillään, Itäranta suree.
Itäranta kokee, että suhteet kaupungin päättäjiin ovat hyvät. Yksi yhdistyksen hallituksen tehtävistä onkin pitää kosketuspintaa päättäjiin.
– Toistaiseksi en ole kokenut, etteivät päättäjät arvostaisi teatteria. Sieltä ei tällä hetkellä kajasta sellaista, että teatteri olisi uhattuna.
Ensi vuonna tulee ensi-iltaan neljä eri produktiota, ja lisää tuoreita kasvoja eri rooleihin toivotaan jatkuvasti. Kevään kauden aloittaa murhamysteeri Kahdeksan naista , ja koronan vuoksi tauolle jäänyt Mannapuuroa ja mansikkaa ajoittuu ensi vuoden syksyyn.
Sanna Halme
Teatteriharrastus vie ajan ja sydämen
Uudenkaupungin teatterissa jo 12-vuotiaana näyttelemisen aloittanut Valo Hento , 18, sai aikoinaan houkuteltua puolet perheestään mukaan teatterin pariin. Tällä hetkellä Teuvo -musikaalissa näyttelee, laulaa ja tanssii Valon lisäksi hänen äitinsä, isänsä ja siskonsa.
Valo Hento kertoo harrastuksen olevan sitovaa.
– Tämä vaatii tosi paljon. Rajoittaa, ei oikein ehdi tehdä muuta, hän kuvailee.
Musikaalissa on opittava laulut, tanssiaskeleet ja vuorosanat. Näitä kaikkia treenataan erikseen. Lisäksi harjoitellaan kulkeminen kulisseissa.
– Jossain kohtaa nämä kaikki pitää yhdistää, Hento toteaa.
Hän aikoo teatterin ammattilaiseksi, ja tulevaisuudensuunnitelmissa on haku esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulun teatterilinjalle. Teuvo-musikaalissa hän on usein lavalla.
– Monissa kohtauksissa en tee juuri mitään. Sen sijaan ilmeet ja eleet ovat tärkeitä, että yleisö huomaisi, että sekin hahmo elää, hän taustoittaa.
Hento viihtyy teatterissa myös katsojana.
– Paras näkemäni musikaali oli Turun kaupunginteatterin Cabaret .
Uudehko näyttelijä teatterilla on Eeva Laakso-Sura .
– Aloitin vajaa vuosi sitten. Kansalaisopistolla ja teatterilla oli kolmen tunnin hahmokurssi. Siitä tuli jännä fiilis. Kun astuin ensi kerran lavalle, tuli olo, että ”tää on mun paikka”. Kurssin jälkeen minua kysyttiin mukaan lyhytproduktioon.
Nyt Laakso-Surakin on mukana Teuvo-musikaalissa. Hän puhuu teatterin yhdistävästä voimasta.
– Porukka on hitsautunut hyvin yhteen. Pitkän harjoitus- ja esitysjakson aikana ehtii yksityis- ja työelämässä tapahtua paljon. On iloja, suruja, menetyksiä ja mekin välillä sairastumme. Mutta täällä voi avoimesti kertoa, mikä tilanne on päällä, hän kuvaa ryhmän henkeä.
Hänen mukaansa ryhmässä ei ole hierarkiaa.
– Se on tässä näytelmässä korostunut. Tämä porukka on itselleni suuressa osassa. On valtava rikkaus, kun eri ikäiset tykkäävät olla toistensa kanssa. Kutsumme toisiamme teatteriperheeksi. Luottamus on aikamoinen, hän kiittelee.
Sanna Halme
