Muovi on materiaalina melko nuori. Ensimmäiset selluloosapohjaiset muovituotteet keksittiin 1860-luvulla ja teollinen muovin tuotanto alkoi melko nopeasti. Selluloosan lisäksi varhaisia muoveja valmistettiin muun muassa maidon kaseiinista. 1900-luvun puolella muovin pääasiallisiksi raaka-aineiksi nousivat kuitenkin kivihiili ja toisen maailmansodan jälkeen maaöljy.
Hygieenisyytensä ja helppoutensa vuoksi muovin maailmanvalloitus on edennyt räjähdysmäisesti. Muovia käytetään nykyään aivan kaikessa elintarvikkeiden pakkausmateriaaleista vaatteisiin, peitteisiin, astioihin ja huonekaluihin. Muovi ympäröi meitä ihmisiä vuorokauden ympäri ja sitä päätyy enenevissä määrin myös luontoon.
Kestävyys on eräs muovin ominaisuuksista. Kerran tehty muoviesine jatkaa olemassaoloaan satoja vuosia. Maailman merissä arvioidaan olevan yli 150 miljoonaa tonnia muovijätettä. Sitä ajelehtii valtavina lauttoina ja vajoaa merten pohjaan sekä huuhtoutuu rannoille. Muovi päätyy meriin suurimmaksi osaksi maalta hulevesien, huonosti puhdistettujen jätevesien ja muun huolimattoman käsittelyn seurauksena.
Luonnossa muovi aiheuttaa ongelmia. Eläimet saattavat jäädä jumiin muovipakkauksiin tai syödä epähuomiossa muovia niin, että ne lopulta menehtyvät. Säiden armoille luontoon päätyessään muovipakkaukset hajoavat vähitellen pienempiin osiin. Mikro- ja nanomuoveiksi kutsutut pienet muovihiukkaset kulkeutuvat juomaveden, hengitysilman ja ravinnon mukana eliölajeista toisiin. Lopulta ne palaavat myös takaisin ihmisiin.
Mikromuovien vaikutuksia ympäristöön ja eliöihin tunnetaan vielä puutteellisesti. Se on kuitenkin levittäytynyt käytännössä jo aivan kaikkialle: muovihiukkasia on löydetty luonnosta merenpohjan eliöistä, jäätiköiden sisältä ja arktisten lintujen munista. Nanomuovit pystyvät kulkeutumaan elimistössä vaivatta, sillä niitä on löydetty verenkierron lisäksi keuhkoista, rintamaidosta, istukasta ja kulkeutuvatpa ne jopa veri-aivoesteen läpi verenkierrosta aivoihin.
Muovien kierrätys ja uusiutuvien, turvallisempien muovilaatujen kehittely etenee hitaasti. Tärkeintä olisi kuitenkin saada luontoon päätyvän muovin määrä hallintaan ja lopulta pysäytetyksi, sillä on selvää, että muovijäte on haitallista.
Kuluneen syksyn aikana on uutisoitu muun muassa muovisten tekonurmien yleistymisestä sekä siitä, että pelloilla käytettävien lannoitteiden seassa on muovisilppua. Jos totumme muoviseen luontoon emmekä puutu edes ilmeisimpiin muovin leviämistapoihin, tuntuu kamppailu muovin haittoja vastaan lohduttomalta.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala