Itsenäisyyspäivän jälkeisen lauantain peurajahti jäi mäyräkoira Ismon viimeiseksi. Kolme sutta hyökkäsi koiran kimppuun keskellä päivää Lokalahden Mähkärlässä. Juha Virtala näki, kuinka kolme sutta tappoivat hänen mäyräkoiransa Ismon.
Lauantaina iltapäivällä kahden aikoihin Lokalahdella oli alkamassa peurajahdin päivän viimeinen ajo.
– Ismo oli yöjäljellä aluksi pienessä metsikössä ja tuli sieltä pellolle. Pellolla Ismo ei yleensä päästänyt ääntä, joten se ei heti herättänyt ihmetystä. Kun koira ei Trackerin mukaan enää liikkunut, soitin pantaan, ja kun siitä ei kuulunut mitään, lähdin juoksemaan, Ismon isäntä Virtala kertoo.
Matkaa koiraan oli noin 700 metriä. Pellon laitaan päästyään Virtala näki koiran luona kolme sutta, joista kaksi oli vielä koiran kimpussa, yksi vähän sivummalla.
– Ajattelin, että Ismo on vielä hengissä. Ammuin susia kohti, jolloin ne lähtivät karkuun. Matkaa susiin oli 120–150 metriä ja, kun olin juuri juossut yli puoli kilometriä, ei siitä kummoista laukausta saanut aikaiseksi, hän kertoo.
Metsästäjäliiton tiedotteen mukaan Ismoa oli purtu kaulaan ja sen vatsa oli revitty auki ja syöty. Koiralla oli päällään karkealta lumelta suojaava kangasliivi, jonka sudet olivat kiskoneet pois. Myös paikallinen petoyhdyshenkilö kävi toteamassa susien jäljet.
– Ismo oli metsästyskoirana määrätietoinen ja se oli aina valmis lähtemään. Ismo oli itsepäinen ja hellyydenkipeä ja sillä oli kaksi mielipaikkaa: sohva ja metsä. Sohvalla se änkesi aina syliin, Virtala sanoo.
4,5-vuotias Ismo oli Suomen ajovalio ja Ruotsin jälkivalio. Lokalahdella ei ollut tehty susihavaintoja tuona päivänä.
– Olen aina yrittänyt minimoida riskit. En koskaan päästänyt Ismoa hirven perään ja minulla on aina autossa kuivapuku siltä varalta, jos koira tippuu jäihin. Tälle päivälle ei ollut susista jälkihavaintoja, ei merkintöjä Trackerissa eikä tietoa meidän omassa petohavaintoryhmässä, Virtala kertoo.
Virtalan mukaan sudet ovat tulleet Vakka-Suomeen viimeisen viiden vuoden aikana ja kahtena viime vuonna tilanne on räjähtänyt käsiin.
– Susista on vuoden mittaan noin tuhat havaintoa. Ne alkavat olla niin yleisiä, ettei niistä enää ilmoitella. Jos tilanne vielä pahenee, metsästys koirilla loppuu. Peurojen kyttäysjahti ei onnistu joka paikassa, vaan isoja alueita jäisi hoitamatta ilman koiria.
Vakka-Suomen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Mantere arvioi alueella olevan yhteensä noin 20 sutta.
– Kustavissa on kahdeksan suden lauma, Taivassalossa ja Lokalahdella on viiden ja kolmen suden laumat. Kalannin ja Mynämäen laumat vierailevat meillä, lisäksi on useita kahden suden pareja ja yksinäisiä susia, Mantere kertoo.
Aluetta jakavat vesistöt, mutta siitä huolimatta sudet kulkevat tunnin sisällä kolmen eri kunnan alueella. Vuosi sitten sudet hyökkäsivät hirvikoiran kimppuun Lokalahdella, mutta silloin koira selvisi hengissä.
Jotkut kansanedustajat saivat paikkansa hallituksessa juurikin lupaamalla, että koirien kanssa metsästys tulee helpottumaan, juurikin susiin liittyen. Nyt alkaa näkyä, että taas vain luvattiin. No, eivät nämä lupailijat uutta hallituskautta näe.
Nimeä niitä valittuja edustajia, jotka lupasivat liikaa. Tiedämme jättää äänestämättä.
Hallinto- oikeuden tuomarit ovat syypäitä susien lisääntymiseen. He kun laittoivat toimenpidekieltoon maatal.metsäministeriön päätöksen talvella -21 kannanhoidollisesta metsästyksestä. Silloin oli suunnitelma 23 suden kaatamisesta. Luonnonsuojelujärjestö Tapion valituksesta tuomarit estivät metsästyksen. Ruotsissa viime talvena saivat luvan 75 suden metsästykseen.
Ruotsissa viime talvena oli lupa kaataa 75 sutta. Ruotsin tuomareilla lienee ollut muistissa Kolmårdenin eläintarhan onnettomuus jossa sudet tappoivat hoitajansa. Sielläkin luonnonsuojelujärjestöt valittivat niin kuin Suomessakin, vaan Ruotsin tuomarit eivät hyväksyneet valitusta toisin kuin Suomessa. Hallinto-oikeuden tuomarit pantava vastuuseen!!!
Oliko pyssy jäätynyt
Kuka piip piip piip jättää oman rakkaan, mieti mitä teet
Viherpipertäjät ja vasemmisto syypäät näihin susi vahinkoihin. No kun ensimmäinen lapsi vahinko tapahtuu niin sitten itketään kyllä.
Kuinkahan pitkälle viranomaiset antaa susikannan kasvaa ??
Ja sitten on myöhäistä rypistellä kun on paskat housuissa
Ei saanu ammuttua susia?
Metsä on suden koti, joten pysykää poissa susien alueelta!
Kommenttien lisääminen on estetty.