Tänä vuonna pihlajanmarjasato on ollut hyvä suuressa osassa Suomea. Leudot syyskelit ovat osaltaan viivyttäneet marjasadon perässä liikkuvia tilhiä, rastaita sekä muita marjoilla herkuttelevia lintuja. Niillä riittää ruokaa muuallakin, eivätkä ne ole vielä hakeutuneet pihojen marja-antimien pariin.
Pihlajanmarjoilla herkuttelevista linnuista tutuimpia monelle on töyhtöpäinen tilhi. Se on marjalinnuistamme myös ainut, joka syö pihlajanmarjoja kokonaisina. Muut linnut syövät kypsistä marjoista lähinnä siemenet ja jättävät marjan pehmeät osat syömättä. Tilhikään ei aina kelpuuta marjojen kuoria, joten lintuparvien ruokailuhetkien jäljiltä pihlajan lähiympäristö on joka tapauksessa täynnä syömättä jääneitä osia.
Kovakuorisen pihlajanmarjan kuori pehmenee marjan kypsyessä. Sen sisältämät hapot ja parkkiaineet toimivat luonnollisina säilöntäaineina estäen tehokkaasti erilaisten homeiden ja mikrobien kasvua. Sinnikkäät hiivat selviävät happamuudesta huolimatta, joten varsinkin lämpiminä syksyinä marjojen sisällä voi käynnistyä käymisreaktio ja niihin muodostuu alkoholia.
Alkoholipitoisia marjoja syöville linnuille naureskellaan, mutta oikeasti linnut ovat sopeutuneet ravintoonsa. Siementen syömiseen keskittyvillä rastailla ja punatulkuilla vereen kertyy jonkin verran alkoholia, mutta ei toimintakykyä haittaavia määriä.
Marjoja kokonaisina syövien tilhien elimistö hankkiutuu nopeasti eroon ravinnon mukana kertyvästä alkoholista. Tilhen maksa toimii 3–7 kertaa nopeammin kuin muiden marjoja syövien lintujen. Tehokas maksa näkyy myös sen koossa. Jos tilhi olisi saman kokoinen kuin ihminen, olisi sillä neljä kertaa isompi maksa.
Pihlajanmarjat sopisivat lintujen lisäksi mainiosti ihmistenkin ruokapöytään. Marjoissa on runsaasti muun muassa C-vitamiinia, luontaisina antioksidantteina toimivia polyfenoleita, E-vitamiinia, beetakaroteenia ja kuitua. Ihmisten makuun marjoissa on myös happaman maun aiheuttavia omena- ja sorbiinihappoja, sekä karvaita parkkiaineita.
Ensimmäiset pakkaset taittavat pihlajanmarjojen happamuutta. Samaan lopputulokseen pääsee myös, kun pakastaa kypsiä pihlajanmarjoja jonkin aikaa. Näin kannattaa tehdä etenkin vaatimattomampina satovuosina, kun näyttää siltä, että marjat päätyvät heti kypsyttyään lintujen nokkiin.
Marjojen happamuus vaihtelee luonnostaan puusta toiseen, sillä se on perinnöllinen ominaisuus. Toisessa puussa voi olla niin happamat marjat, että ne ovat syömäkelvottomia, kun taas naapuripuun marjat maistuvat lempeämmiltä. Pihlajasta on jalostettu vähemmän karvas lajike, niin kutsuttu makeapihlaja.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala