Kerran taas ajoimme joulunviettoon. Tytär oli teini-iässä ja poika viikari-iässä ja kissat ainaisessa riiviö-iässä. Autossa mieheni ilmoitti noin vain kuin ohimennen kutsuneensa mökille joulunviettoon myös amerikkalaisen ystävänsä uuden vaimonsa kanssa. Apua! Amerikkalaisia mökkiin, jonne ei vesi tullut eikä mennyt. Ja huussi! Häpesin silmät päästäni jo etukäteen. Mutta olin hyvin koulutettu vaimo.
Mies, Ben, oli Suomi-fani ja pidin hänestä suuresti. Hän tiesi meidän talvet ja mökkien alkeellisuudet. Mutta uusi vaimo oli arvoitus.
Suomen maine oli siis uhattuna. Tytär, Anne, unohti olevansa teini ja lähti pelastustalkoisiin. Heittäydyimme lavastajiksi. Havuja sinne ja tänne, tonttuja, kynttilöitä, olkikoristeita, tuohivirsuja. Pöytään alalautaset, ylälautaset, leipälautaset ja kaikki lasit. Kankaiset lautasliinat. Chic. Kalkkuna virui marinadissa saunaämpärissä kaksi päivää. Onneksi laatikot sai kaupasta.
Autosta nousi täyspitkään minkkiturkkiin ja lierihattuun pukeutunut kaunotar. Hänen saapikkaidensa koroilla olisi voinut keihästää jäniksiä. OMG! Hän huudahteli punaiselle mökille ja lumilyhdyille oven pielessä. Sitten hän vilkaisi metsää kohden: – Onko täällä kettuja? Minä pelkään niitä.
Vieraat majoitimme ronskisti kaminalliseen aittaan. Lampaantaljoja rekvisiitaksi. Rakkaus pitäköön lämpimänä.
Joulumiljöö oli kuin Sköna Hemmet -lehdestä. Ruuat taivaallisia. – Lanttulaatikko sopisi kylmänä grillipihveihin, vieraat kehuivat. Kissat riehuivat kuusessa, uuni hehkui täysillä. Amerikan vieraat kujersivat kylkikyljessä, ja uusi vaimo pelkäsi pimeyttä, kettuja, metsän henkiä – ja huussia.
Annella ja minulla oli toinen todellisuus. Tiskit. Kalkkunarasva levisi kaikkiin astioihin ja keittiön pinnoille alkeellisissa oloissa. Me tiskasimme. Voi, miten me tiskasimme! Mutta saihan rasvasta kauniit kädet.
Joulupäivä oli hohtavan kaunis, maisema kuin tilattu Disneylta. Huikaiseva, kimalteleva valkeus. Huurteiset puut. Talviaurinko paistoi matalalta terävänä ja kirkkaana. Jänis oli hyppinyt hangella. Hieno lady opetteli klapien hakkausta minkkiturkissaan: – Me voisimme Benin kanssa muuttaa maalle, yes, hän hyrisi.
Tapanin jälkeen vieraat lähtivät. Me siirryimme pahvilautasiin. Söimme tähteitä suoraan jääkaapista. Nukuimme pitkään, radio soitti jouluyötä ja tipe tipe tip tap. Me käperryimme pyjamissa rauhaamme kuin muumit.
Kalkkunarasvainen joulu on jäänyt mieliin ikimuistoisena kokemuksena. Joka joulu muistelemme nauraen tyttären kanssa hienohipiäisiä käsiämme ja niitä hankeen säilöttyjä ruokia, jotka löytyivät vasta keväällä.
Hyvää joulua!
Pirkko Arstila
freelancer