Työryhmä käsittelee avustuksia ja niiden mahdollisia painopistealueita sekä tekee lautakunnalle ehdotuksen jaettavista avustuksista.
Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta myöntää vuosittain kulttuuritoiminnan avustuksia kulttuurialojen yhdistyksille, seuroille, järjestöille ja toimintaryhmille. Avustusta on myös myönnetty yksittäisille toimijoille avustusohjeessa määritettyihin toimintoihin ja kohteisiin.
Kulttuuriavustukset on jaettu kohde-, toiminta- ja kyläkeskusten kulttuuriavustuksiin sekä ammattitaiteilijan työskentelyavustukseen. Työskentelyavustus myönnetään vuosittain yhdelle taiteilijalle ja samalle henkilölle ei myönnetä avustusta peräkkäisinä vuosina.
Avustuksilla on tuettu vuosittain myös elokuvateatteri Kuvalan toimintaa, joka on ollut suurin yksittäisen avustuksen saaja. Kaupungin maksama julkinen tuki on edellytys elokuvateatterin saamalle Suomen elokuvasäätiön tuelle. Kuvalalle kohdennetaan avustusmäärärahoista 6 000 euron suuruinen toiminta-avustus, jolloin avoimesti haettavaksi jäävä avustusmääräraha on 23 950 euroa. Kuvalan toiminta-avustus on vastikkeellinen.
Kaupungin vuoden 2025 talousarvioissa kulttuuriavustusten määrärahaksi määriteltiin 29 950 euroa. Edellisessä lautakunnan kokouksessa tehdyn päätöksen mukaan avustusten hakuaika on 20.1–20.2.2025.