
Runsaan kuukauden se on jo Uudenkaupungin toria kaunistanut, nimittäin tällä viikolla maakunnan kauneimmaksi valittu joulukuusi. Kuusella on pituutta noin 16 metriä ja leveydeksi on juuri mitattu 8,5 metriä.
Kuusi on komea ja sopusuhtainen, tätä mieltä on myös Uudenkaupungin kaupunginpuutarhuri Saija Peltola .
– Hienoa, että ihmiset ovat antaneet äänensä Uudenkaupungin kuuselle. Saimme jo aiemmin palkinnon maakunnan kauneimmista jouluvaloista, joten onhan se mukavaa, että myös kuusi palkittiin, Peltola kiittelee.
Kuusi oli tänä vuonna kaupungin puistotyöntekijän Jari Aallon löytö. Hän ajelee työnsä takia ympäri kaupunkia ja oli jo useamman kerran katsellut Santtion alueella sijaitsevaa puuta joulukuusihengessä.
– Ja kuusi oli omakotitalotontin reunalla sellaisessa paikassa, että se oli suhteellisen helppo siitä käydä lavettiauton kyytiin noukkimassa, Aalto kertoo.
Kuusi kaadettiin Haahkakujalta 1970-luvulla rakennetun omakotitalon pihasta. Talon nykyiset asukkaat, Viljami Isotahdon ja Elli Ahtiainen lastensa Elsin ja Oivan kanssa ovat asuneet talossa runsaat neljä vuotta. Heillä ei ole tietoa siitä, koska puu on pihaan alun perin istutettu, mutta lapset seurailivat mielellään puussa hyppineiden lintujen eloa.
– Yritimme jäljittää puun ikää ilmakuvista ja kuusi näkyy jo selkeästi 1980-luvun alun kuvissa, joten arvelemme, että kuusi olisi istutettu pihaan samoihin aikoihin kuin taloa alettiin rakentaa, Peltola summaa.
Sekä Peltola että Aalto katsoivat tarkkaan Maakunnan kaunein kuusi -äänestyksessä mukana olleet 12 ehdokasta. Kehuja he jakoivat Uudenkaupungin kuusen lisäksi myös Laitilan, Raision ja Loimaan ehdokkaille.
– Mutta kyse oli muiden palkintosijojen jakamisesta. Oli mielestäni selvää, että Uusikaupunki vie ykköspaikan, koska kuusemme erottui niin hyvin edukseen ja oli kaikin puolin aivan viimeisen päälle komea, Aalto kehaisee.
– Uudenkaupungin kuusi on tasaisen tuuhea ja juuri sopivan kokoinen torimme kokoon nähden. Kuusi sopii myös ympäristöönsä, koska sen ympärillä on tarpeeksi tilaa ja kuusen taustalla nousee toinen kaupungin historiallisista kirkoista, Peltola lisää.
Kaupungin torille kuusi tuotiin tänä vuonna marraskuun puolivälissä. Perinteenä on, että kuusi asetetaan paikoilleen samalla viikolla kuin Wanhanajan joulumarkkinat valtaavat kaupungin keskustan.
– Kuusi on vuosittain tuotu torille 2000-luvun alkupuolella tehdystä toriremontista lähtien. Sitä ennen torilla kasvoi oma kuusi, mutta sen latva katkesi jossain vaiheessa, Peltola muistelee.
Nykyisen kuusen alaoksilla on myös paikallisten päiväkotilasten tekemiä koristeita. Tällä kertaa lasten pikkujoulujen päätteeksi joulukuusen oksille on ripusteltu askarteluja, jotka on leikelty tonttujen, karamellien ja kellojen muotoon. Kuusessa on myös runsaasti käpyjä.
– Kuuseen on ripustettu useampia 20 metrin mittaisia led-valoketjuja. Ketjuissa on sekä vaaleita että sinisenä vilkkuvia valoja. Halusimme tuoda valot alas asti, vaikka joinakin vuosina on ollut ilkivallan vaara. Onneksi valot ovat saaneet olla yleensä aika rauhassa, Peltola lisää.
Kaupungin puistoyksikkö saa vuosittain yhteydenottoja asukkailta, jotka tarjoavat pihakuusiaan torin joulukuuseksi. Yhteydenottojen määrä on vähentynyt, sillä kuusen kasvuikä on pitkä.
– Santtion kuusi taisi olla tänä vuonna vasta kolmas vaihtoehtomme, koska kaksi ensimmäistä sijaitsi logistisesti niin hankalassa paikassa, että kuljetus olisi ollut joko täysin mahdotonta tai hyvin hankalaa, Peltola kertoo.
Tänä vuonna oli sattumaa, että kuusen kuljetuksen tieltä oli hieman aiemmin hajonnut kevyen liikenteen silta, joten reitti oli alun perin suunniteltua lyhyempi.
– Kuusi tuodaan sekä pitkänä että leveänä kuljetuksena, joten edessä ja takana kulkevat myös varoitusautot. Tänä vuonna kuusi tuotiin yhtenäiskoulun ohi, joten koululaisten paljon käyttämissä risteyksissä piti olla erityisen tarkka, Peltola muistelee.
Peltolan ja Aallon vastaanottama kehystetty Maakunnan kaunein kuusi -diplomi kiinnitetään todennäköisesti kaupungin varikon kahvihuoneen seinälle. Saattaapa huomionosoituksen myötä työporukka saada myös ylimääräiset kakkukahvit.
– Ainakin puhetta ja tarinaa tästä kuusesta riittää, koska ei meitä ihan joka vuosi palkita, Aalto lisää.
Uudenkaupungin torikuusen valot palavat loppiaiseen asti. Kuusi viedään pois torilta viimeistään vanhojentanssiviikolla, koska lukiolaiset tulevat torille pyörähtelemään. Kuusi pääsee takaisin kotipihaansa, jossa siitä tehdään klapeja talon lämmittämistä varten. Kuusen tilalle Isotahdon ja Ahtiainen aikovat istuttaa kuusiaitaa.