
Vakka-Suomessa on selätetty yli vuoden ajan äkillistä rakennemuutosta ja etsitty uusia työpaikkoja. Ukipoliksessa alkoi viime vuonna kaksi hanketta, joilla kitketään äkillisen rakennemuutoksen vaikutuksia. Tarkoituksena on etsiä työpaikkoja sekä edistää yritysten sijoittumista Vakka-Suomen alueelle.
Kaupunki sai Valmet Automotiven yli tuhannen hengen muutosneuvotteluiden takia valtiolta lisävaroja työttömäksi jääneiden työllistämiseen.
Yksi Ukipoliksen vetämistä työllistämishankkeista kulkee Uusi ura Vakka-Suomessa -nimellä. Toukokuussa alkaneessa hankkeessa on tehty tarvekartoituksia, jossa kontaktoitiin yli 800 yritystä. Kontaktia yrityksiin otti Uudenkaupungin työllisyyspalveluiden yritysneuvoja.
– Näistä kontaktoinneista suoranaisiin jatkotoimenpiteisiin seuloutui 97 yritystä, jolla on alkuvuodesta rekrytointitarpeita ja mahdollisesti muitakin kasvuun ja kehittymiseen liittyviä suunnitelmia, hankkeen projektipäällikkö Pia Lampolahti kertoo.
Näistä 97 kasvuhakuisesta yrityksestä merkittävä osa on teollisuuden ja ravintola-alan toimijoita. Yrityksiin haetaan sekä vakituista että sesonkityövoimaa.
– Osalle yrityksistä on löytynyt työntekijöitä, osalle hyvä kandidaatteja, Lampolahti lisää.
Yhteensä hankkeessa on tarkoitus ottaa yhteyttä noin 1 500 yritykseen. Ukipolis on palkannut hankkeeseen kolme työntekijää, mutta kaksivuotisessa hankkeessa on mukana myös Uudenkaupungin kaupunki.
– Samalla on löydetty 50 uutta työpaikkaa, jotka eivät ole olleet julkisessa haussa. Myös muille uusia työntekijöitä etsiville yrityksille on voitu tarjota käytännön tukea rekrytointiin, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio kuvailee.
Työvoimatarvekartoituksen aikana selvisi myös se, että isolla osalla yrityksiä ei ole tarvetta julkiselle yritysneuvonnalle.
– Näissä tapauksissa yritys hoitaa itse kehittämisen tai ilmoitettuja työvoimatarpeita ei vielä toteuteta, Lampolahti toteaa.
Yritykset kertoivat myös laitteiden investointitarpeesta, toimi- ja hallitilan laajennustarpeesta, myynti- ja markkinointineuvonnan tarpeesta sekä kyselivät mahdollisuudesta esimerkiksi palkkatukeen.
Omistajanvaihdos on edessä kuudessa yrityksessä ja yrityskauppaa toivotaan tai suunnitellaan viidessä, jatkajaa kaivataan myös viiteen yritykseen. Yrityksen lopetusta harkitaan kolmessa yrityksessä ja yhtiömuotoa aiotaan muuttaa myös kolmessa.
Lampolahden mukaan osaamisen hankkiminen ja lisätarve työntekijöille on merkittävää, joten Ukipolis etsii nyt yhteistyötä oppilaitoksista, jotta mallista saataisiin pysyvä. Hän kertoo, että tarkoituksena on luoda joustavia yhteistyöratkaisumalleja oppilaitos- ja yrityskenttärajapinnalle.
– Yritysten merkittävimpinä jarruina uusien työntekijöiden palkkaamiselle nousivat geopoliittinen tilanne ja osaamisen puute, Lampolahti lisää.
Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa – Työllisyyspalveluille etsitty ratkaisuja
Uudenkaupungin työttömyysaste oli Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimpien eli marraskuun tietojen mukaan 9,2 prosenttia. Uudessakaupungissa avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 57. Vuoden takaiseen verrattuna niitä on lähes puolet vähemmän, mutta lokakuuhun verrattuna avoimet työpaikat lisääntyivät kolmella.
Avointen työpaikkojen määrässä on mahdollisesti havaittavissa positiivista kehitystä Vakka-Suomessa. Koko Vakka-Suomessa oli marraskuussa 136 avointa työpaikkaa. Vaikka tilanne näyttää vuoden takaiseen verrattuna edelleen heikolta, on avointen työpaikkojen määrä lisääntynyt lokakuusta, jolloin avoimena oli vain 115 työpaikkaa.
– Työttömyyden lisäksi kaupungin haasteena on työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamisongelma. Tähän on löydettävä uusia ratkaisuja, kaupunginjohtaja Atso Vainio kertoo.
Äkillinen rakennemuutos on siis jo käynnissä ja sen selättämiseksi tehdään jatkuvasti töitä, mutta yksi kaupungin haasteista liittyy työvoimapalveluiden TE24-uudistukseen. Tammikuussa 20205 työvoimahallinnon palvelut siirtyivät valtiolta kunnille. Tätä varten Uuteenkaupunkiin palkattiin uusia työvoima-alan ammattilaisia sekä toiminnalle on tehty tilat virastotalo Mörneen.
– Olemme onnistuneet kuntien välisellä yhteistyöllä ja suunnittelulla rakentamaan hyvän pohjaratkaisun työllisyyspalveluiden toteuttamiseksi, Vainio lisää.
Valtiovarainministeriöstä todettiin joulukuussa, että vaikka Suomen talous on kasvanut, työllisyys on heikentynyt. Työmarkkinoiden käänne parempaan pitäisi olla tänä vuonna, koska talouden elpyminen lisää työvoiman kysyntää. Työllisyyden kasvua tukevat hallituksen työvoiman tarjontaa lisäävät toimet ja lisääntynyt maahanmuutto.