Ja kahdeksantena päivänä -teoksen nimi viittaa rocklaulaja ja lauluntekijä Gene Simmonsin säkeeseen: ”And on the eight day God created rock’n’roll”, joka on myös teoksen motossa. Kirjan prologissa eletään vuotta 1984. Kiss-yhtyeen basisti ja laulaja Gene Simmons, on asettunut asumaan Suomen Ouluun kyllästyttyään yli vuosikymmenen jatkuneeseen rocktähteyteen ja bändikavereihinsa.
Vuokra-asunnon kirjahyllystä löytyy suomalaisia klassikoita Mika Waltarista Väinö Linnaan , levyhyllystä uusinta Suomi-rockia: Eppu Normaalia, Popedaa ja muita. Matti Nykänen on voittanut kultaa Sarajevossa. Suomella on hyvät suhteet Neuvostoliittoon, mutta Yhdysvaltain tuolloiseen presidenttiin Ronald Reaganiin suhtaudutaan varauksella. Yhdysvaltain neutronipommia pelätään yhtä lailla kuin ”neukkujen” ohjuksiakin.
Teoksen ensimmäisessä luvussa ollaan 2010-luvulla. Työttömäksi jäänyt turkulainen Jarkko Kivistö päättää laittaa elämänsä kuntoon: viettää aikaa perheensä kanssa ja järjestää uudelleen mittavan Kiss-kokoelmansa, aloittaa uusia harrastuksia ja puuhastella kotia kuntoon. Yhteydenotto mystiseen kodinkonekorjaaja Keijo Sihvoseen kuitenkin sekoittaa Kivistön elämän totaalisesti.
Kuka tämä Sihvonen oikeasti on? Mitä tekemistä hänellä on Kivistön ihaileman Kiss-yhtyeen kanssa? Hulvattoman seikkailun lisäksi romaani sisältää aimo annoksen historiallista faktaa Kissin tarinasta kertojan referoimana.
Marilynin kiehkuran vaihtoehtohistoriassa Suomen pääkaupunki ei sijaitsekaan enää Uudellamaalla vaan Lapin maakunnassa. Suomen tasavallan presidentti Vince Neil , rockyhtye Mötley Cruen laulaja, viettää kuitenkin aikaansa Rovaniemen sijaan kesäasunnollaan Naantalin Kultarannassa ja kiertelee Turun seudun yökerhoja ystävänsä Joulupukin kanssa.
Turku on periferiaa, jossa perinteinen elinkeino silakanpyynti on EU:n määräyksellä ajettu alas ja kriminalisoitu. Ruissalo on muutettu porojen laidunmaaksi. Romaanin kertoja, poropaimeneksi työllistynyt entinen kalastaja liittyy Facebookin Silakkaryhmään, osallistuu ryhmän tapaamiseen ränsistyneellä teollisuusalueella, tutustuu salaperäiseen Silakkakuninkaaseen ja ajautuu tahtomattaan vastarintaliikkeen aktivistiksi.
Ajojahdin ja poliisikuulustelun jälkeen hän joutuu telkien taa. Ja kahdeksantena päivänä -romaanista tuttu komisario Rautakoura johtaa rikollisjahtia. Kirjassa seikkailevat myös entiset presidentit Martti Ahtisaari ja Bill Clinton . Yhdessä kertojan kanssa he matkustavat aikakoneella vuoteen 1962, aikaan ennen presidentti John F. Kennedyn väkivaltaista kuolemaa. Voivatko he muuttaa tapahtumien kulkua palaamalla menneeseen?
Muukalainen on saanut motokseen kertosäkeistön David Bowien kappaleesta Starman . Vaikka Muukalainen käsittelee ajankohtaista pakolaisteemaa, se ei ole teoksen pääpointti. Ulkoavaruudesta tulleen turvapaikanhakijan näkökulma on oiva väline tutkailla ihmiskuntaa ulkopuolisen silmin.
Missä kaikessa me ihmiset olemme menneet harhaan ja tehneet väärin? Miksi emme opi toimimaan paremman tiedon pohjalta, vaan tottelemme itsekkäitä halujamme järjen äänen sijaan? Kaukaisen planeetan pakolainen pohtii ihmisen toimintaa, joka tuottaa epäterveellisen ruoan ohella ympäristöongelmia.
Ihmisen ravinnonsaanti perustuu maatalouteen. Teollistumisen myötä siitä on muodostunut tehomaataloutta. Fossiiliset polttoaineet, keinolannoitteet ja torjuntamyrkyt aiheuttavat mittavia ympäristötuhoja. Ihminen tuhoaa maapallon omalla ahneudellaan. Tehotuotannosta huolimatta iso osa ihmisistä näkee yhä nälkää. Rikkaiden maiden kansalaiset sen sijaan kuolevat ylensyönnin aiheuttamiin elintasotauteihin.
Aiemmin muukalaisen kotiplaneetalla ei ollut epätasa-arvoa eikä ravitsemusongelmia:
Terveysviranomaiset laskivat tarvittavan kalorimäärän, ja kansalaiset saattoivat noutaa päivittäisen ravintosatsinsa muonituskeskuksista. Nyt siitä kaikesta on jäljellä vain kauniita tarinoita, joita nuorempi sukupolvi pitää satuina.
Mitä sitten tapahtui, miksi muukalainen joutui vangituksi ja lähti pakoon kotiplaneetaltaan? Jokin kotiplaneetan onnelassa oli muuttunut, johtajat alkaneet hallita kansalaisia pakkokeinoin. Eivät muukalaisen lajitoverit olleetkaan täydellisen immuuneja pahuudelle.
Minua on varoitettu ihmisluonteen pimeästä puolesta, väkivallasta ja sodista. Siihenkin minun on pakko suhtautua hieman hymähtäen. Ihmisen harjoittama väkivalta ei ole mitään verrattuna siihen terroriin, jota minä pakenen planeetaltani.
Sikäläisten johtajien päämäärät ja keinot kuulostavat yllättävän tutuilta, kun niitä vertaa muutamiin Maan valtioiden johtajiin.
Toisinajattelijoita, jotka yrittivät toimia pehmeämpien arvojen puolesta, ryhdyttiin kouluttamaan uudelleen. Suuriin leireihin kerättiin valtavat määrät kaltaisiani käymään läpi niin sanottu ohjelmointi, joka kuulostaa ihmisen korvissa lähinnä tietokoneen päivittämiseltä Windows kymppiin.
Mika Kivelää on luonnehdittu rocksukupolven Veikko Huoviseksi ja Arto Paasilinnaksi . Romaaneissa on veijariromaanin ja farssin aineksia, mutta ne käsittelevät vakavia aiheita: pohdiskelua ihmisyydestä, yhteiskunnasta, politiikasta ja maailman tilasta.
Maltillinen sivumäärä ja suoraviivainen lauserakenne toimivat yhdessä värikkään kielen kanssa toimivat tiiliskiviromaaneja karttavan lukijan eduksi. Lisäksi jokaiseen kertomukseen liittyy ”soundtrack”, jonka kappalelistaus löytyy kirjan lopusta.
Vinkit laati Lauri Seutu
Uudenkaupungin pääkirjastosta
Rosoista runoutta ja satiirista proosaa
Kirjailija Mika Kivelä vieraili Uudenkaupungin kirjastossa joulukuussa esittelemässä uutuusromaaniaan Muukalainen (Enostone, 2024). Kirjastonhoitaja Lauri Seutu haastatteli.
Kivelän (s. 1971) kirjailijanura alkoi 1990-luvun puolivälissä. Ensimmäiset runokokoelmansa hän julkaisi omakustanteina. Omakustanteen tekoon innoitti yksi kirjallisista vaikuttajista, niin ikään omakustannekirjailijana aloittanut runoilija Teemu Hirvilammi (1955–2015). Vuonna 1996 ilmestyi Kivelän esikoiskokoelma Revittyjä sivuja .
Julkaisemisen lähtökohtana oli havainto, että teksteissä alkaa kuulua oma ääni. Varhaisia esikuvia olivat Arto Melleri , Jarkko Laine ja Markku Into . Erityisesti Melleri vetosi nuoreen Mika Kivelään boheemilla habituksellaan ja rockhenkisyydellään.
Runokokoelmia ilmestyi aluksi tiheään tahtiin. Sittemmin julkaisutahti on hidastunut, joskaan ei paljoa. Uusin runokokoelma Alibi ilmestyi vuona 2021.
Kivelä on myös esiintynyt lavarunoilijana. Ensiesiintyminen oli vuonna 2000 Down by the laituri -festivaalilla Turussa. Samana kesänä hän esiintyi myös Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla.
Kivelä on esiintynyt kerran aikaisemminkin Uudessakaupungissa. Aittarannassa Bistro Bayn paikalla oli tuolloin ravintola Orren Krouvi, jossa järjestettiin muutaman lavarunoilijan yhteiskeikka. Kivelän kertoman mukaan h-hetken koittaessa ravintola oli vielä lähes tyhjä. Runoilijat tuumivat ääneen, pitäisikö vielä odottaa hetki, jos vaikka lisää porukkaa ilmestyisi paikalle. Silloin nurkkapöydässä kuului asiakkaan kommentti: ”Jollette te nyt jo aloita, niin määkin lähren!”
Kivelältä on ilmestynyt yhdentoista runoteoksen lisäksi neljä romaania. Yhteinen nimittäjä kolmelle viimeisimmälle on rockmusiikki, joka on aina kuulunut Kivelän elämään. Muusikkoa hänestä ei tullut, vaikka nuorempana kitaransoitto kiinnostikin. Itseopiskelu päättyi kuin seinään, kun Kivelä sai tietää ihailemansa kitaristin Gary Mooren kuolemasta.
– Yritin opetella soittamaan Gary Mooren Parisienne Walkways -biisiä sähkökitaran kanssa kotona. Opettelin sitä tabulatuureista. Se meni sillai että ’eiku… eiku… eiku’. Se ilta meni siinä. Ja sitten heräsin aamulla, avasin teksti-TV:n ja join aamukahvia, ja tekstiteeveessä luki, että Gary Moore on kuollut. Ja sit mä olin että: Voi luoja, mitä mä oon tehny! Ehkä musta ei tule kitaristia. Mä tapoin Gary Moorenkin, Kivelä vitsailee.
