Kaunisto katsoo olevansa ansioituneempi täytettävänä olleeseen virkaan niin taidon, kyvyn kuin koetellun kansalaiskunnon osalta. Hän esittää, ettei kaikkia hänen ansioitaan ole otettu huomioon tai arvioitu objektiivisesti ja katsoo tulleensa syrjäytetyksi häntä vähemmän ansioituneen hakijan tieltä poliittisin perustein. Samalla hän kokee tulleensa kohdelluksi eriarvoisesti ikänsä ja sukupuolensa perusteella.
Maakuntahallitus toteaa vastauksessaan, että sillä on ollut lain salliman harkintavallan puitteissa perustellut syyt valita tehtävään Malla Rannikko-Laine . Hakijoita ja heidän kaikkia ansioitaan on arvioitu suhteessa hakuilmoituksessa esitettyihin kriteereihin. Virkahaussa ja valintapäätöksessä painotettiin toimintaympäristön tuntemusta, maakunnan edunvalvontaan liittyvää työkokemusta, verkostoja ja perehtyneisyyttä sekä johtamis- ja yhteistyötaitoja. Sekä valitun hakijan että oikaisuvaatimuksen tekijän voitiin todeta täyttävän kelpoisuusvaatimukset.
Oikaisuvaatimuksessa pohditaan lisäksi, onko Rannikko-Laineen määrääminen tehtävään virkaa tekeväksi ollut tarkoitushakuinen päätös. Maakuntahallitus toteaa vastauksessaan, että virkatehtävien määräaikaiselle järjestelylle on ollut asianmukaiset, organisaation kokonaisuuden järjestelyyn liittyvät perustelut.
Maakuntahallituksen päätöksen mukaan muutoksenhaun kohteena olevassa virkavalinnassa on noudatettu asiaa koskevaa sääntelyä. Hakijavertailu on toteutettu huolellisesti hakuilmoituksessa ilmaistuja vaatimuksia ja odotuksia soveltaen sekä lain sallimaa harkintavaltaa käyttäen.
Päätöksenteossa ei ole syrjitty oikaisuvaatimuksen tekijää tai muitakaan hakijoita. Valittu hakija on voitu katsoa oikaisuvaatimuksen tekijää ansioituneemmaksi useilla osa-alueilla taitoja ja kykyä vertailtaessa. Oikaisuvaatimuksen kohteena ollut virkavalinta on lainmukainen, eikä sen muuttamiselle ole esitettävissä perusteita.