Tämän vuoden käyttösuunnitelma vahvistettiin kokouksessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tämän vuoden aikana kaupungin työohjelman mukaisesti tehdään jäähallin vesikatteen huoltokorjaus ja suunnitellaan sen yläpohjan saneeraus. Siihen on budjetoitu 80 00 euroa.
Kalannin kouluun suunnitellaan ja toteutetaan liikuntasalirakennuksen vesikatteen korjaus, jonka kustannusarvio on 50 000 euroa. Pyhämaan, Saarniston, Kalannin ja Lokalahden kouluihin on varattu lisäksi yhteensä 100 000 euroa rakennusten ulko- ja sisäpuolisiin ylläpitokorjauksiin.
A-sairaalaan suunnitellaan kerrosten äänieristeiden rakentamista sekä kellarikerroksen yhdystunnelin saneerausta. Näihin on varattu 90 00 euroa.
Kalannin päiväkotiin tehdään tilamuutoksia, koska Nonparellista on tarkoitus luopua. Tilamuutoksiin ja julkisivukorjauksiin on varattu 204 000 euroa. Lisäksi 80 000 euroa on varattu Saarniston ja Seikowin päiväkotien sisäpintaremonttiin, Myllymäen päiväkodin peruskorjauksen suunnitteluun ja Hakametsän päiväkodin akustointiin ja valaisinratkaisuihin.
Kaupungin omistamien vuokratilojen ylläpitokorjauksiin on varattu 150 000 ja kohteiksi on tällä kertaa nostettu Viikaistenkatu 11 sekä Lokalahden rivitalo.
Lisäksi julkisivumaalauksia, aitojen uusimisia, energiakatselmuksia ja kuntoarvioita tehdään useampaan kohteeseen. Kaupungissa tehdään myös liikennejärjestelyitä ja liikenneyhteyksien parantamisia ja saneerauksia eri kohteisiin.