Hän valitsi 2000-luvulla kirjoitettuja runoja ja tutustui yli 400 runoon. Niistä hän valitsi kirjaansa 171 runoa. Kivelän ydinajatus on, että vanheneminen on elämän kaunein ja syvällisin kehitysvaihe.
Elämänkokemus on aarreaitta, joka laajentaa ajatuksiamme ja alamme ymmärtää, mitä elämä on. Emme arjessa huomaa itsessämme tapahtunutta kehitystä nuoruudesta tähän hetkeen. Kuitenkin myöhemmät vaiheet antavat meille oivalluksen, miksi nuorena teimme tietyt valinnat. Olemme hyötyneet eletyistä vuosista. Katsomme nuoruuttamme ikääntyvän ihmisen perspektiivistä.
Kyllikki Villa sanoittaa näin: ”Oi, miten vanheneminen keventää, kun aineellisen paino vähenee. Niin se on! Unelmat, muistot, haaveet, menneen tajuaminen, ihmisten ymmärtäminen kuin leijailisi ajassa” (Pilkut lisätty.) Ikääntyneellä ihmisellä on erityinen lahja leijailla ajassa. Muistojen virrassa hän siirtyy menneeseen aikaan ja palaa tähän hetkeen.
Vanhus katsoo lasta eri silmin kuin nuoret vanhemmat. Rakkauden kehä laajenee, ymmärrämme lasta ja meillä on aikaa hänelle. Eeva Heilala sanoittaa sen näin: ”On vaikea puhua lapsista mitään, ne ovat liian läheltä, kivulla synnytettyjä ja kiireen keskellä kasvatettuja. Mutta lastemme lapset – miten ihanaa helmikudetta elämämme kankaassa!”
Kivelän mukaan kypsä vanhuus on sitä, ettei moiti muita vaan on anteeksiantava. Olemme rohkeampia tunnustamaan virheemme ja pyydämme helpommin anteeksi kuin nuorena.
Professori Kivelä korosti, että meille ikääntyneille on tärkeätä, että suomalaisuus jatkuu meidän jälkeemme. Meidän tärkein tehtävämme on siirtää suomalaisuus seuraaville sukupolville. Pienet lapset nauttivat, kun mummot ja papat kertovat tarinoita, minkälaista elämä oli ennen. He kuuntelevat ja muistavat.
Monet nuoruuden ystävämme ovat nukkuneet pois. Olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet ainutkertaisen elämän ja vielä elämme. Arvostamme uudella tavalla elämää, luontoa ja ystävyyttä. ”On yhdentekevää, muistatko ystäväsi hänen puhtaista portaistaan vai hänen tekemästään tutkimustyöstä. Tärkeintä on, että hän kirjoitti itsensä sinuun.” (Eeva Heilala) Ystävyys ei riipu ulkonaisesta, vaan se on sielunkumppanuutta. Ystävien elämäntarinat kulkevat mukanamme.
Ikääntyminen ei ole menettämistä vaan sisäistä kasvua ja voimaantumista. Saamme rohkeasti olla oma itsemme. Uskallamme sanoa mielipiteemme, mutta emme enää nuoruuden jyrkkyydellä. Emme ole enää roolien vankeja, vaan voimme löytää uudenlaista luovuutta omaksi ja muiden iloksi. Vanhuus tuo lempeyttä ja pehmeyttä sydämeen ja sanoihin.
Elämä tarkoittaa myös murheita ja pahoja asioita. Kivelän neuvo on: ”Vaihda näkökulmaa, niin tilanne näyttää erilaiselta!” Tätä kannattaa kokeilla, sillä se toimii. Sama sanotaan Raamatussa: ”Jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa!” (Fil.4:8) Näkökulman vaihtamista tyytymättömyydestä ja valittamisesta kiitollisuuteen pitää harjoitella. Aina voi jostakin kiittää hyvää Jumalaa.
Professori Kivelä painotti, että tuleva kuolema on käsiteltävä: mikä on minun mielikuvani kuolemasta – mitä se tarkoittaa minulle. Saattohoitolääkärit ovat kertoneet, että ne kuolevat ihmiset, jotka eivät ole pohtineet omaa kuolemaansa, ovat viime hetkillään ahdistuneita. Tärkeintä on, ettei kenenkään tarvitsisi kohdata lähtöhetkeään yksin. Kivelän kokemuksen mukaan kuolema on kaunis, kun lähtevällä on rauha.
Kivelän valitsemat runot edustavat erilaisia kirjoittajia ja maailmankatsomuksia. Varmasti jokainen lukija löytää mieleisiään, joihin voi samaistua. ”Elsa, ikänsä runoja lukenut, entinen meijerikkö mursi lonkkanivelensä. Sairaalassa huokasi hoitajalle: ”Kun täältä jo pääsisi pois!” Aamulla hoitaja tuo lääkärin kehotuksesta pillerin. ”Kun olette niin masentunut.” ”En minä ole masentunut vaan yhdeksänkymmentäyksivuotias ja melkein sokea. Sanokaa sille tohtorille niin kuin Matteus-passiossa sanotaan: ”Maan matkaltain kun lähden, en lähde peljäten: Sun ristinpuusi tähden mä oon niin turvainen.” (Helena Anhava)
Elise Heinonen
diakonia-avustaja