Suomi paistattelee vuodesta toiseen maailman onnellisimpien maiden listauksen kärjessä. Onhan meidät listattu jo seitsemättä vuotta putkeen onnellisimman kansan kultajakkaralle. Harvasta suomalaisesta kuitenkaan tuntuu siltä, että elo olisi valtavan onnellista. Ainakaan, jos pohtii lokakuussa alkavaa marraskuuta, joka päättyy huhtikuun kynnyksellä.
Suomalaisen käsitys onnellisuudesta saattaa erota muiden maiden onnellisuuskäsityksestä. Muissa maissa onnellisuus voi tarkoittaa iloa, naurua ja positiivista virettä. Raportissa on toisaalta tutkittu hyvinvointia, turvallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan ja näissä suomalaiset ovat tunnetusti tasaisen tyytyväisiä. Sitähän onni suomalaiselle on: tyytyväisyyttä, kunnossa olevia elämän perusasioita ja riittävän hyvää oloa.
Kel onni on, se onnen kätkeköön, totesi jo Eino Leino aikoinaan. Eli onnen löytäneet voivat käydä yksinään korpeen ja iloita hiljaa onnestaan. Mitä sitä iloa nyt joka suuntaan viljelemään, kun tämä elo on tällaista harmaan sävyissä olevaa rämpimistä.
Jos me olemme maailman onnellisempia, niin kuinka kurjaa se elo muualla on? Ehkä kyse on myös siitä, että niin moneen meistä on asentunut tehdasasetuksena itseironiaa ja suoranaista kyynisyyttä sekä ripaus ei nyt tehdä tästä mitään numeroa -asennetta. Emme ole tottuneet olemaan suurieleisen ylpeitä, niin kuin amerikkalaiset. Me luotamme rehelliseen realismiin, mutta samalla pohdimme, mitä ne kaikki muut meistä oikein ajattelevat. Muistavatko esimerkiksi ne itseensä luottavat amerikkalaiset edes meidän olemassaoloamme?
Suomen maakuvaa ohjaa ulkoministeriön alla toimiva Finland Promotion Board, joka julkaisi helmikuun alussa Suomi muiden silmin 2025 -raportin. Sen mukaan Suomi tunnetaan maailmalla tasa-arvosta ja onnellisuudesta, mutta myös luonnosta, koulutuksesta ja hyvästä hallinnosta. Ei meitä nyt tartte huomioida, saatamme ajatella. Tosin, kun joku muu meitä kehuu, antaa se meille myös luvan tuntea ylpeyttä ilman, että se tuntuu itsekehulta. Olemmehan joka tapauksessa vetämässä tuulipukua päälle ja menossa torille juhlimaan.
Viime vuonna Suomelle toivat kansainvälistä medianäkyvyyttä erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Ulkoministeriö totesi, että Suomi-kuva on säilynyt pääosin myönteisenä, mutta eri maiden suhtautumiserot meitä kohtaan ovat kasvaneet. Suomeen suhtauduttiin aiempaa positiivisemmin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa. Vertailun mukaan Suomi tunnetaan parhaiten ulkomailla Ruotsissa ja Venäjällä. Ruotsissa Suomea koskevat mielikuvat ovat myönteisemmät kuin muualla, mutta toisaalta Venäjällä meitä koskevat mielikuvat ovat kielteisempiä kuin missään muualla.
Ulkomaalainen media mainitsi Finland -sanan otsikoissaan viime vuonna 300 000 kertaa. Luku on tuplasti pienempi kuin esimerkiksi vuonna 2022. Eniten Suomesta ja suomalaisista kirjoitettiin Venäjällä, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Suomesta on uutisoitu kouluampumisia, Natoon liittymistä, yhteiskunnan varautumista, hajonnutta merikaapelia ja rasismia.
Eniten kansainvälistä näkyvyyttä saanut suomalainen oli tasavallan presidentti Alexander Stubb, kakkossijalle ylsi pääministeri Petteri Orpo ja kolmanneksi autourheilija Valtteri Bottas. Entinen pääministeri Sanna Marin oli viime vuonna enää kuudenneksitoista mainituin suomalainen ulkomaalaismediassa.
Ehkä olisi jo aika, että Suomi tunnettaisiin maailmalla muustakin kuin sisusta, saunasta, salmiakista ja perkeleestä. Sisuhan tarkoittaa sitä, että meissä on sisäänrakennettuna ominaisuus härkäpäisestä itsepäisyydestä. Ja onhan meillä myös aivan loistavaa kuivaa huumoria, kävisikö se maabrändiksi?
Olemme ilmiömäisen huonoja small talkissa ja se suomalaisten suosikkiaiheena oleva sääkeskustelu ei yleensä johda kovin pitkälle. Entäpä, jos lanseeraisimme itsemme maailmanlaajuisesti huonoina puhujina? Silloin todennäköisesti Kimi Räikkönen hoitaisi Suomea koskevat lausunnot aiheesta kuin aiheesta.
Urheilusta puheen ollen, pitäisikö lanseerata ulkomaille se perinteisin suomalainen extreme-laji? Harva ulkomaalainen lähtee vapaaehtoisesti koko päiväksi metsään hyttysten, suonsilmien, susien ja karhujen armoille, ilman ruokaa, juomaa tai karttaa. Meillä sitä ei kutsuta eksymiseksi tai hätätilanteeksi, vaan marjastukseksi.
Niin ja se perkele? Monikäyttöinen sana toimii niin tervehdyksenä, tunteiden ilmaisuna kuin työvälineenäkin. Harva sana oikein lausuttuna avaa jumiutuneen ruuvin tai käynnistää pakkaseen hyytyneen auton. Ja jos sitä Suomi-brändiä olisi tarve uudistaa, niin uusi kulmakivi saattaisi löytyä siitä onnellisuuden liepeiltä, mutta ripauksella arkista maustetta.
Jos uuden ideointi ei onnistu helpolla, niin perkeleellä.