Tuleva työministeri Matias Marttinen: Paremmat ajat tulossa

0
Raumalainen kansanedustaja ja tuleva työministeri Matias Marttinen (toinen oikealta) vieraili lauantaina kokoomuksen vaalitilaisuudessa Uudessakaupungissa.

Raumalainen kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja Matias Marttinen on kevään aikana nousemassa työministeriksi Arto Satosen tilalle. Marttinen tuntee Uudenkaupungin tilanteen melko hyvin, mutta lupaa käydä täällä vielä keskustelemassa tarkemmin, kun ministeripesti alkaa. Lauantaina hän tapasi äänestäjiä Uudessakaupungissa.

– Suomen taloudessa näkyy nyt valoa, kasvu on lähtenyt liikkeelle, mutta epävarmuutta on edelleen paljon. Hallituksen tulee nyt kaikin mahdollisin keinoin vahvistaa yrittäjien ja yritysten luottamusta siihen, että investointeja kannattaa tehdä, Marttinen sanoi.

Hallitus pohtii kevään aikana muun muassa veroratkaisuja, jotka kannustavat yrityksiä investoimaan. Investoinnit lisäävät yleensä työvoiman tarvetta ja saavat talouden pyörät pyörimään vinhemmin.

– Myös työmarkkinoilla on tulossa uudistuksia. Niitä on jo tehty siksi, että yritysten luottamus tulevaisuuteen saataisiin kohoamaan. Positiivisia uutisia taloudesta tulee tänä vuonna, mutta missä vaiheessa ne alkavat näkyä konkreettisesti muun muassa työllisyyden paranemisena on vielä epäselvä.

Nykyinen työministeri Arto Satonen on ollut ajoittain tiukankin kritiikin kohteena ajaessaan työelämän uudistuksia. Marttinen lähtee ministeriksi nöyränä, mutta vastuunsa tuntien ja hyvin valmistautuneena.

– Olen ollut puolueen edustajana monessa työelämän- ja talouden uudistamista valmistelleessa työryhmässä ja olen myös viime vuosien aikana tavannut palkansaajajärjestöjen johtajia ja kuunnellut heidän terveisiään.

Marttinen lähtee siitä, että pyritään neuvottelemalla sopimaan yhteinen ratkaisu. Se ei aina onnistu, mutta hän korostaa yhdessä sopimisen tärkeyttä, jotta saadaan kasvua vauhditettua ja työllisyys paremmalle tolalle.

– Eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastaan, että hallituksen päätökset saadaan vietyä eduskunnassa läpi. Urakkaa on ollut, kaikki päätökset eivät ole olleet kovin yksinkertaisia vaan ovat herättäneet keskusteluja.

Marttinen sanoo, että tämä hallituspohja on kuitenkin pystynyt hyvin tekemään vaikeitakin ratkaisuja yhdessä.

– Maailmantilanne on nyt todella vakava ja tämä korostaa sitä, että maassa pitää olla toimintakykyinen hallitus ja sellainen meillä on.

Kevään vaaleissa äänestetään sekä aluevaltuuston että kunnanvaltuuston jäsenistä. Aiempaa kokemusta yhteisistä vaaleista ei ole.

– Saavatko molemmissa vaaleissa ehdokkaina olevat henkilöt yhteisvaaleista jotain etua? Miten yhteisvaalit tai maailmanpoliittinen tilanne ja vaikkapa toimeentulo-ongelmat vaikuttavat äänestysintoon? Jättääkö joku äänestämättä kuntavaaleissakin, koska ei ymmärrä hyvinvointialueista mitään?

Toisaalta hän muistuttaa, että vaalien yhdistäminen ainakin helpottaa järjestelyjä ja säästää rahaa. Kevään aikana keskusteluissa on esillä maailmanpolitiikan lisäksi vaikkapa Suomen rajaturvallisuus ja talouspolitiikka sekä koulutuskysymykset, joista ei suoraan tulevissa vaaleissa äänestetä.

– Toki sote-asiat varmasti pysyvät keskusteluissa ja toivottavasti herättävät vaali-intoa.

Osa kansanedustajista on ehdokkaana sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa ja siten joissakin tilanteissa saattaa tulla ongelmia, kenen etuja ajetaan. Marttinen itse on Rauman kaupunginvaltuustossa sekä myös Satakunnan hyvinvointialueen hallinnossa.

– Kansanedustajan tärkein tehtävä on pohtia asioita valtakunnan näkökulmasta, mutta kyllä on valtava etu ja hyöty, että kansanedustaja on mukana kunnan ja hyvinvointialueen päätöksenteossa. Silloin pysyy hyvin kartalla, mistä paikallisesti keskustellaan ja mitkä ovat edunvalvonnan kannalta keskeisiä asioita, hän muotoilee jääviysongelmat.

Jussi Arola