Boris ”Burtsi” Sinilaakso liittyi partioon 1960-luvulla silloisessa kotikaupungissaan Kajaanissa. Yli 60 vuoden ajan hän on ollut mukana partioliikkeessä mitä moninaisemmissa tehtävissä ja eläkepäivien iloksi edelleen tapaa vanhoja partiolaisia kiltatoiminnan parissa.
– Kävin aikanaan Kajaanin seurakunnan lennokkikerhossa. Samoissa tiloissa toimi partio ja heillä oli kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja, erityisesti minua kiinnosti, kun he puhuivat vaelluksista ja yöretkistä ja varsin nopeasti vaihdoin lennokit partioon.
Partio oli Kajaanin Korvenpojat. Burtsi opiskeli aluksi perustaidot kolkkapoikana ja muutaman vuoden kuluttua siirtyi eteenpäin Lumikkovartioon.
– Siitä muodostui hyvin kiinteä ryhmä. Teimme paljon yhdessä Lapin-retkiä ja lähes joka viikonloppu ympäri vuoden vietimme metsässä.
Varsin nopeasti partiossa karttui myös vastuuta ja Burtsi toimi opettajana ja kouluttajana ja monen retken vastaavana järjestäjänä.
– Useammankin kerran bussi jätti meidän sysipimeän tien varteen jonnekin Lappiin. Purimme tavarat autosta ja bussi lähti. Oli varmaan aika kokemus kaupunkilaispojalle, kun siitä lähdimme metsän läpi hiihtämään majapaikkaan. Joskus saattoi majapaikka olla täynnä ja jouduimme majoittumaan ulkosalle.
Opiskelupaikan Burtsi sai Helsingistä, hän valmistui nuoriso-ohjaajaksi. Tutkintoon liittyvä pitkä harjoittelupaikka löytyi Suomen partiolaisten keskustoimistolta.
– Harjoittelupaikka muuttui valmistumisen jälkeen vakituiseksi työpaikaksi, olin toimistolla koulutussihteerinä. Varusmiespalvelun suoritin eri puolilla Suomea erityistehtävissä, joissa partiotaustasta oli paljon hyötyä.
Sen jälkeen oli aika katsella vakituisempaa asuinpaikkaa. Yhdessä Hannele-vaimon kanssa he päättivät hakea kumpikin seurakuntatyötä ja molemmille löytyi työpaikka Toijalasta.
– Asuimme siellä useamman vuoden. Partiohommat jatkuivat, mutta eivät aivan yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Hämeen piiri oli hyvin vahva ja voimakastahtoinen ja siellä oli tiettyjä ennakkoluuloja muualta, varsinkin Helsingistä tulleita kohtaan. Seurakunnan nuoriso-ohjaajana järjestelin toki paljon erilaisia retkiä ja vaelluksia.
Toijalan jälkeen Sinilaaksot tekivät vajaan vuoden visiitin Ouluun. Se oli Burtsille kyllä tuttu paikka ja siellä oli paljon tuttuja, mutta ilmasto oli tuulinen ja kylmän kalsea.
– Haimme sitten Uuteenkaupunkiin ja tulimme tänne vuonna 1982.
Uudessakaupungissa Burtsi ei aluksi ollut mukana paikallisessa partiotoiminnassa, mutta hänellä oli piirin puitteissa muutamia luottamustoimia. Vuonna 1987 hän lupautui Merihaiden johtoon ja hoiti sitä hommaa vuoteen 2001 asti.
– Tilanne oli silloin partion kannalta mielenkiintoinen, sillä partioalus Krista oli vuonna 1986 vaurioitunut kovassa myrskyssä. Sen kunnostaminen oli iso homma, mutta siitä selvittiin yhteistyökumppanien ja talkooväen avulla.
Jälkeenpäin ajatellen onnettomuus poiki myös hyvää, sillä se toi partiotoimintaan uusia talkoolaisia ja jäseniä.
– Merihaiden jälkeen olin Suomen partiolaisten keskustoimistolla ohjelmajohtajana ja myös piirin tasolla mukana koulutuksissa. Molemmat olivat luottamustoimia.
Mutta partio ei jättänyt Burtsia vielä niidenkään jälkeen. Hän liittyi raumalaiseen vanhojen partiolaisten Franciscus-kiltaan ja on tällä hetkellä sen kiltamestari eli puheenjohtaja.
– Kokoonnumme säännöllisesti keskustelemaan ja viime kesänä kutsuin kiltalaiset päivän reissulle Uuteenkaupunkiin. Risteilimme Kristalla ja kävimme muun muassa vanhassa kirkossa ja luotsimuseossa.
Partiotoiminta on säilynyt vuosikymmenten ajan periaatteessa samanlaisena, mutta tietenkin ympäristö ja olosuhteet ovat muuttuneet ja partio siinä mukana. Telttaretkillä ollaan untuvamakuupussissa eikä ohuen viltin sisällä rakovalkealla, mutta se ”turvallisen jännityksen tunne” on sama kuin aikanaan.
– Partio on hyvin hierarkinen järjestelmä, mutta sen on pakko olla, jotta isoja joukkoja voidaan turvallisesti ohjata esimerkiksi suurleireillä. Aina on oltava selvillä vastuuhenkilö, kun jotain tehdään.
Erilaisia partiomuotoja on nykyään tullut lisää. On aikuispartiota ja perhepartiota. Partioaate myös siirtyy usein vanhemmilta lapsille. Ehkä opiskelujen ja työ ja perhe-elämän alkuvuosina partio voi jäädä taka-alalle, mutta omien lasten kasvamisen kautta palataan taas toimintaan.
– Partio on ollut minulle hyvin tärkeä asia suurimman osan elämää. Se on vienyt paljon, mutta myös antanut paljon. Se on opettanut toimintatapoja, joiden avulla selviää monessa asiassa ja sen kautta olen saanut suuren joukon ystäviä.
Henkilökohtaisten elämysten antamisen lisäksi partio on mukana yhteiskunnassa laajemminkin. Esimerkiksi Kirkon Yhteisvastuukeräys suoritetaan tänä vuonna, keräyksen 75-vuotisjuhlavuonna, yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa.
