Tapahtuma-aika oli joskus 1960- ja -70-lukujen taitteessa. Asuin Pyhärannassa ja olin toisella kymmenellä. Tuohon aikaan talvet olivat vielä lumisia. Hiihtämään päästiin joskus jo joulun tienoilla ja lunta ja kelejä riitti maaliskuulle, joskus pidemmällekin.
Silloin myös hiihdettiin paljon. Kansanhiihtolatuja oli Pyhärannassakin lähes joka kylässä ja kun ei ollut kännyköitä tai pelikoneita, niin sitten hiihdettiin. Myös ikäluokat olivat isompia kuin nykyään, vaikka ei ns. suuria ikäluokkia oltukaan.
Eräänä talvena Pyry ja Myrsky innostuivat järjestämään nuorten seuraottelun hiihdossa. Myrskyn alue käsitti Pyhärannan rantakylät, Ihodessa oli oma seuransa, joten seurojen koko lienee ollut suunnilleen sama, ehkä Myrsky oli hieman isompi.
Pyry isännöi ottelua. Myrskyläiset kerättiin Pyhärannan Linja-Auto Oy:n linja-autolla rantakylistä ja voitontahtoa uhkuen ajoimme Pyhämaahan, keskuspaikka oli muistaakseni seurantalo.
Ajankohta oli keväinen, lumet olivat jo sulamassa ja lämpötila plussan puolella. Sukset olivat puusta, Järvisen kilpasukset, mutta kokeillessa huomasin, että kaikki ei ole kunnossa.
Myrskyn monitoimimies Varjosen Reijo ehti pohjiin sutaista jotain voidettakin ja seurantalon vieressä pellolla kaikki näyttikin hyvältä.
Kun sitten oma lähtöaika koitti, niin ryntäsin innolla ladulle, mutta kun latu kääntyi metsän puolelle mäkisempiin maisemiin, niin into hävisi. En muista, alkoivatko sukset lipsua vai tökkiä vai molempia, mutta sen muistan, että hiihtäjältä puuttui sisu.
Kun minuutin perässä lähteneen pyryläisen suksien suhina alkoi uhkaavasti lähestyä, tein johtopäätöksen. Hyppäsin ladun sivuun, palasin lähtöpaikalle palauttamaan numerolappuni ja lähdin sisätiloihin mehulle.
Nolotus oli aikamoinen kun lenkiltä tulleet manasivat huonoa keliä, mutta olivat siitä huolimatta puskeneet suojakelissä reitin läpi. Häpeäni saavutti lakipisteensä, kun sekuntikellon, lyijykynän ja paperin avulla toiminut tulospalvelu sai seuraottelun pisteet laskettua.
Pyry keräsi puoli pistettä enemmän ja voitti. Eli jos olisin kiertänyt radan vaikka kuinka hiljaa, olisin saanut aikakin pisteen ja Myrsky olisi voittanut ottelun.
Taisin olla lopulta kisan ainoa keskeyttänyt. Paluumatka Mannerveden toiselle rannalle oli masentava.
Tämä ei todellakaan ollut hiihtourani ainoa takaisku, mutta onneksi ura jäi niin lyhyeksi, että mitään pitkäkestoisia traumoja ei ole päässyt syntymään.
Ja kun oikeasta hiihtäjästä lähdettiin, niin päätetään myös. Perniön Urheilijoita nuoruudessaan edustanut sprinttisankari Vuorinen kävi aikanaan Sorvakon kentällä ainakin kerran urheilemassa. Hiihto oli jo tuolloin Laurin päälaji, mutta kestävyyttä hän hankki kesäisin osallistumalla juoksukilpailuihin.
Kenttäkarhut järjesti nuorten pm-kilpailut heinäkuussa vuonna 2011 ja Lauri osallistui M17-sarjassa 3000 metrin juoksuun. Lähtöviivalla oli myös toinen Lauri, Kalannin Vankan Lauri Leino.
Pojat karkasivat muiden kilpailijoiden joukosta kisan jälkimmäisellä puoliskolla ja ratkoivat voiton viimeisellä 200 metrillä. Leinon loppukiri oli vahvempi ja Vuorinen joutui tyytymään hopeaan reilun sekunnin heikommalla ajalla. Ajat olivat 9.45:n molemmin puolin eli ihan juosten mentiin.
Jussi Arola
vapaa toimittaja