Björn Aminoff valmistui Pietarin tie- ja vesiliikenneopistosta insinööriksi 24-vuotiaana vuonna 1874.
– Sen jälkeen hän toimi Venäjän rautatierakennustöiden ja vesiliikenteen suurten hankkeitten parissa suunnitellen ja valvoen esikuntineen yli neljänkymmenen rautatiesillan rakennustyöt Siperian suurten jokien yli. Lisäksi hän oli mukana monissa kanavahankkeissa, Pentti Ahtiainen kertoi helmikuun merellisessä illassa.
Venäjän keisarikunnan liikenneyhteyksien kehittämisen tärkeitä tavoitteita 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä olivat toisaalta Siperian rautatieyhteyksien kehittäminen ja toisaalta alueen itä-länsi-suuntaisen jokiliikenteen mahdollisuuksien parantaminen. Näitä molempia tavoitteita Björn Aminoff oli siis toteuttamassa.
– Vuonna 1875 – siis vain 25-vuotiaana – Björn Aminoff johti retkikuntaa, joka tutki Itä-Siperiassa olevan Angra-joen laivaliikennemahdollisuuksia. Kaksi vuotta myöhemmin hän johti toista retkikuntaa, joka selvitti mahdollisuuksia rakentaa yhdyskanava Ob- ja Jenisei-jokien välille, Pentti Ahtiainen kertoi.
Välillä hän teki töitä myös lähempänä Suomea, sillä hänet nimitettiin suunnittelemaan ja johtamaan Laatokan etelärannan suuntaisten Olhavanjoelta Syvärille ulottuvien Sääksjoen- ja Syvärin kanavien parannustoimenpiteet vuosina 1878–1882.
Tämä kaikki on suurelta osin uutta tietoa Suomessa ja myös Uudessakaupungissa, vaikka Sundholman kartanon väki on toki tietenkin tiennyt paroni Björn Aminoffin toiminnasta Venäjällä. Kartanon kokoelmissa on myös suuri määrä upeita valokuvia noista silta- ja kanavahankkeista.
Pentti Ahtiainen on tehnyt suuren ja tärkeän työn selvittäessään Sundholman paronin vaiheita Siperiassa. Hänen esityksensä merellisessä illassa on osa Sundholma-kirjaa, jota on valmisteltu vuosia ja joka ilmestyy syksyllä.
Björn Aminoffin toiminta Siperiassa jatkui Laatokka-hankkeen jälkeen vuonna 1883 Ob- ja Jenisei-jokien välille rakennettavan kanavan yli-insinöörinä.
– Hän oli valmistellut kanavan projektisuunnitelmasta kaksi versiota sen mukaan, kuinka suuria laivoja kanavasta pitäisi mahtua kulkemaan. Kumpaakaan suunnitelmaa ei oltu valmiita hyväksymään sellaisenaan ja niin hän laati muistion ehdotuksista, joilla voitaisiin vähentää kanavan kustannuksia. Nämä suunnitelmat olivat pohjana lopulliselle rakennusprojektille, Pentti Ahtiainen sanoi.
Suurella Venäjän maallakin oli pulaa rahasta. Kanavan kustannusarvio oli Björn Aminoffin laskelmissa 7 miljoonaa ruplaa, mutta rahaa myönnettiin vain 1,5 miljoonaa. Sen tuloksena kanavasta tuli liian pieni ja vain alle 20 metriä pitkät ja korkeintaan 7,3 metriä leveät laivat mahtuivat kanavaan. Alun perin kanava oli tarkoitettu 40 metrin pituisille jokialuksille. Sulkuja piti suunnitelmien mukaan rakentaa 28, mutta määrä pieneni puoleen.
– Ministeriön ja alueneuvoston suunnitelmissa ”supistetun” kanavan ongelmat ratkaistaisiin rakentamalla suuri määrä pieniä aluksia, Pentti Ahtiainen kertoi.
Kanava otettiin lopulta käyttöön vuonna 1891.
– Se on edelleen Siperian tunnetuin historiallinen liikenneinfrastruktuurihanke. Näin siitä huolimatta, että Siperian radan valmistuttua kuljetukset jokiliikenteessä eivät enää olleet kilpailukykyisiä ja kanava jäi pois käytöstä, Pentti Ahtiainen totesi.
Björn Aminoffia joka tapauksessa arvostettiin Venäjällä. Hänet nimitettiin vuonna 1893 Tomskin piirikunnan viestintä- ja kulkulaitosten ylijohtajaksi. Vuonna 1897 hän sai Todellisen valtioneuvoksen ja vuonna 1905 salaneuvoksen arvonimen.
Aminoffin perheen pitkäaikainen asuinpaikka oli isän työn takia Tomsk Siperiassa.
Hän erosi Venäjän valtion palveluksesta vuonna 1912 ja muutti perheineen asumaan Sundholmaan. Hän oli ostanut kartanon leskiäidiltään vuonna 1897.
Björn Aminoff kuoli vuonna 1924 ja hänen jälkeensä Sundolmaa hoiti leski vapaaherratar Sofia Aminoff . Vapaaherrattaren kuoltua vuonna 1932 kartanon omistajina olivat tyttäret Ira , Vera , Mary ja B rita Aminoff . Heistä etenkin Brita Aminoffin muistavat monet uusikaupunkilaiset ystävällisenä ja avuliaana ihmisenä.
Matti Jussila
