Eräs kuulovammainen ystäväni kommunikoi niin hyvin, etten aluksi edes ymmärtänyt, ettei hän kuule. Siis, jos olisin kuuro, käyttäisin apunani tulkkia ja pystyisin hänen avullaan seuraamaan tilaisuuksia, missä sitten sattuisinkin olemaan, mutta kun olen huonokuuloinen, tilanne on toinen.
Minulla on kuulon alenema matalissa äänissä, mikä aiheuttaa sen, että joissakin tilanteissa kuulen ihan hyvin ilman kuulolaitetta, mutta jos paikalla on matalaäänisiä henkilöitä, tulee ongelmia. Ongelman ratkaisu on hyvä kuulolaite, joka korjaa juuri nuo taajuudet, jotka ovat heikkoja. Ongelmaksi jää vielä se, että kuulolaite ei kovenna kuiskauksia, jos puhuja puhuu hiljaisella äänellä itsekseen.
Toinen asia, mihin ei kuulolaitteesta ole apua, on jos puhuja puhuu oikein nopeasti. Kuulolaite ei hidasta puhetta ja tee sitä selkeämmäksi. Siis, kun ollaan yleisissä tiloissa, jossa ihmiset käyttävät puheenvuoroja, puhujan tulisi huomioida kuulijansa puhumalla ääneen ja jos on pikapuhuja, niin hidastamalla vähän.
Joissakin tilanteissa mikrofoni voi olla tarpeen, mutta siihenkään ei tarvitse puhua lujaa vaan ihan normaalilla äänellä. On tosi turhauttavaa istua kuulemassa, jos ei saa selvää puheesta. Yritän sanoa, että kun ihmisillä on mielestään tähdellistä sanomista, tulisi sanoa se mahdollisimman selkeästi. On tosi vaikeaa kesken toisen puheen saada sanotuksi, ”puhupa vähän lujempaa” tai ”voisitko puhua vähän hitaammin”.
Yritän haastaa ottamaan meidät huonommin kuulevat paremmin huomioon. Meissä iäkkäämmissä näet näitä rupeaa yhä enemmän olemaan. Kirkoissamme kuuluvuus on tällä haava hyvä, ehkä hiukan liiankin luja. Kalannissa en tarvitse kuulolaitetta ollenkaan. Uudenkaupungin kirkossa menen istumaan kirkon etuosaan, laitan kuulolaitteeni ”kirkkoasentoon”, niin saan puheen mikistä suoraan korvaani erittäin selvänä.
Huonokuuloisten puolesta.
Eräs puolikuuro