Helikoptereita lensi Ugin yllä torstaina – Selvitimme, mistä on kyse

0

Moni saattoi Uudessakaupungissa hieraista torstai-iltana silmiään, kun kaupungin yli lensi kaksi kolmen helikopterin muodostelmaa. Flight radar -tutkapalvelun mukaan helikopterit suuntasivat kohti Säkylää.

Kyseessä oli Ison-Britannian Apache- tai Wildcat -helikopterit, jotka suuntasivat Suomeen harjoituksiin. Ison-Britannian Maavoimien helikoptereita osallistuu Suomen Maavoimien harjoitustoimintaan kesäkuun alkuun asti.

Brittiläisten helikopterilentueiden lentotoimintaa on koko Suomen alueella, mutta Ison-Britannian helikopterit tukeutuvat Suomessa olonsa aikana Utin jääkärirykmenttiin sekä Porin prikaatiin Säkylässä.

Harjoituksia Suomessa johtaa Kainuun ja Karjalan prikaatit, Panssariprikaati sekä Ilmasotakoulu. Lentotoimintaa on erityisesti Puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueilla, mutta myös niiden ulkopuolella siirtymien aikana. Ensimmäinen harjoitus, johon brittiläiset helikopterit kevään aikana osallistuvat, on Panssariprikaatin johtama Mighty Arrow 15 -harjoitus, joka järjestetään Niinisalossa parhaillaan. Se kestää toukokuun puoliväliin asti.

Suomen Ilmavoimat osallistuu Maavoimien kevään harjoituksiin horneteilla, suihkuharjoituskoneilla sekä kuljetus- ja yhteyslentokoneiden lentotoiminnalla. Maavoimat operoi harjoituksissa eri helikoptereilla.