– Keitä nämä rakentajat olivat, ja miten heidän toimintansa mahdollistui? Näihin kysymyksiin kirja etsii vastauksia, Sahi sanoo.
Kirjan perustana on laaja aineisto alkuperäislähteitä, joita on kerätty sekä julkisista että yksityisistä arkistoista. Monia lähteitä ei ole aiemmin hyödynnetty tutkimuksessa.
– Tutkimustyö alkoi vuonna 2022 ja kesti yli vuoden. Sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan, kertoo Sahi.
Sahin kiinnostus aiheeseen myös hänen sukuhistoriastaan. Hän on sukua 1800-luvulla vaikuttaneelle laivanrakennusmestari Johan Henrik Sotkalle . Yhteys merihistoriaan syveni entisestään, kun Sahi vieraili luennoimassa Uudenkaupungin merihistoriallisessa yhdistyksessä.
– Illan lämmin tunnelma ja runsaslukuinen yleisö tekivät vaikutuksen. Aihe oli jo entuudestaan minulle tärkeä, koska äitini suku liittyy laivanrakennukseen, hän kertoo.
Sahi sai sukututkimuksessaan apua myös kotiseutuneuvos Kauko Isotuvalta , joka on itsekin aktiivinen historiantutkija, mutta myös sukua Sahille.
– Olen Juhan isoisän pikkuserkku. Juha oli kiinnostunut äitinsä puolen suvusta ja hän ohjautui pian 100 vuotta täyttävän sisareni luokse, joka puolestaan kehotti ottamaan yhteyttä minuun, koska olen kiinnostunut merihistoriasta, Isotupa kertoo.
Isotupa sanoo huomanneensa nopeasti, ettei hänellä ollut Sahille paljonkaan uutta annettavaa, joten Isotupa ohjasi hänet merihistoriallisen yhdistyksen huomaan. Yhteistyö puheenjohtaja Matti Jussilan kanssa johti lopulta kirjan syntyyn.
Sahin teos tarjoaa valmiiksi analysoitua tutkimustietoa, mutta myös virikkeitä jatkotutkimukselle. Mukana on esimerkkejä tunnetuista vakkasuomalaisista laivanvarustajista, kuten Johan Mattson Liljestrandista , Isaac Michelsson Junkolasta ja Johan Herman Malenista .
– Tilastoista sai selville alukset ja miehistöt, mutta tarinat vaativat vielä lisätutkimusta, Sahi toteaa.
Kirja kattaa koko 1800-luvun ja keskittyy silloisen Vehmaan kihlakunnan alueeseen eli Pyhämaahan, Pyhärantaan, Kalantiin, Lokalahteen, Taivassaloon, Kustaviin, Iniöön ja Velkuaan. Se on ensimmäinen kattava tutkimus tämän alueen talonpoikaislaivanvarustuksesta.
– Alueellinen ja ajallinen rajaus tekee kirjasta erityisen merkittävän, Sahi kertoo.
1800-luvun alun laivat, kuten kaljaasit ja jahdit, kuljettivat aluksi tuotteita Tukholmaan, Tallinnaan ja kotimaan kaupunkeihin. Kruunun vetäytyessä merenkulun tukemisesta syntyi tilaa yksityiselle toiminnalle. 1830-luvulla purjehdittiin Saksaan, ja Krimin sodan jälkeen suunnattiin Pohjanmerelle ja Englantiin.
– Vuosisadan lopulla vakkasuomalaiset laivat seilasivat jo Atlantilla ja Tyynellämerellä. Alkuun vietiin omia tuotteita, mutta myöhemmin siirryttiin kansainväliseen rahtiliikenteeseen, Sahi kuvailee.
Menestys perustui pitkäjänteiseen perhetoimintaan. Monet suvut lähtivät liikkeelle pienistä aluksista ja siirtyivät suurempiin purjealuksiin purjehduksesta saadun pääoman turvin.
– Laivanvarustajasuvut jatkoivat toimintaa sukupolvelta toiselle, mikä mahdollisti isojen parkki- ja kuunarilaivojen varustamisen, Sahi sanoo.
Tietokirjan kirjoittamista ja siihen liittyvää tutkimustyötä ovat tukeneet Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran säätiö, Otto A. Malmin lahjoitusrahasto sekä Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto. Teoksen on taittanut uusikaupunkilainen graafikko Miia Manninen .