Markkinaoikeus kumosi huhtikuussa antamallaan päätöksellään Turun kaupungin syyskuisen hankintapäätöksen pieneläinpäivystyksestä. Markkinaoikeuden mukaan Turku menetteli päivystyshankinnassa väärin, koska tarjouspyyntö oli epäselvä.
Turun kaupunki päätti viime vuonna, että pieneläinpäivystys siirtyi Evidensia Eläinlääkäripalveluilta uudelle yritykselle nimeltä Papuvet. Papuvet voitti tarjouskilpailun yli 100 000 euroa halvemmalla hinnalla. Muutos tehtiin vuoden vaihteessa.
Markkinaoikeuden mukaan Turun kaupunki menetteli hankintasäädösten vastaisesti, koska tarjouspyyntö ei antanut tarpeeksi selvää kuvaa pieneläinpäivystyksen edellyttämistä laitteista. Evidensia Eläinlääkäripalvelut oli tarjouskilpailussa hävinnyt osapuoli ja se valitti asiasta markkinaoikeuteen.
Markkinaoikeus kieltää Turun kaupunkia tekemästä hankintasopimusta kyseisen päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön. Kiellossa on 200 000 euron sakon uhka.
Markkinaoikeuden ratkaisusta huolimatta päivystys jatkuu Papuvetissä toistaiseksi. Turun kaupunki voi halutessaan valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Pieneläinpäivystyksellä tarkoitetaan virka-ajan ulkopuolella annettavaa kiireellistä eläinlääkintäensiapua. Papuvetin eläinlääkäriasema sijaitsee Raisiossa. Kiireellistä hätäensiapua annetaan virka ajan ulkopuolella arkisin kello 16–8 ja viikonloppuisin sekä arkipyhäisin ympäri vuorokauden. Kuntien sopimuskumppanina toimiva eläinlääkintäasema järjestää päivystyksen ja antaa ensiavun omissa toimitiloissaan.
Vaikka kyseessä on Turun kaupungin hankintapäätös, niin pieneläinpäivystys palvelee Vakka-Suomen alueella Uudenkaupungin, Kustavin, Laitilan, Pyhärannan, Taivassalon ja Vehmaan asukkaita ja heidän lemmikkejään.