Vanhemmuutta on lintumaailmassakin monenlaista. Suuri osa lintulajeista jakaa jollain tavoin lisääntymiseen liittyvää työmäärää. Pesää voidaan rakentaa yhteisin voimin, etenkin suuritöisemmät rakennelmat.
Naaras munii munat ja jää monesti myös päävastuuseen niiden hautomisesta. Tällöin koiras keskittyy usein reviirin puolustamiseen tai naaraan ruokkimiseen. Joillain lajeilla haudontaurakka jaetaan tasapuolisemmin. Esimerkiksi pienillä kertuilla molemmat vanhemmat hautovat munia. Samaan heimoon kuuluvilla kultarinnoilla ja ruokokerttusilla haudonta on kuitenkin naaraan työtä.
Sorsalinnuista suuri osa jättää hautomisen naaraan vastuulle, samoin valtaosa petolinnuistamme. Naarasta värikkäämmät sorsakoiraat saattaisivat vetää puoleensa petoja herkemmin. Petolinnuilla tyypilliseen työnjakoon kuuluu, että koiraat huolehtivat ravinnon hankinnasta naaraankin puolesta sen hautoessa. Koirasta suurikokoisempi naaras on myös parempi turva pesää uhkaavia petoja vastaan.
Joillain kahlaajilla, kuten vesipääskyllä ja mahdollisesti mustavikloilla, koiras hautoo. Useilla lajeilla koiras myös huolehtii poikasista kuoriutumisen jälkeen, sillä kahlaajanaaraat lähtevät takaisin talvehtimisalueille hyvin varhain, ensimmäiset jo toukokuussa. Kahlaajien, kanalintujen ja vesilintujen poikaset ovat kuoriutuessaan jo varsin omatoimisia liikkumaan ja etsimään ravintoa. Niitä nimitetään pesäpakoisiksi.
Omatoimisetkin poikaset kaipaavat vanhemman turvaa kehittyessään kesän aikana lentokykyisiksi. Pesäpakoisten lajien emolintu tai molemmat vanhemmat johdattelevat poikasiaan hyville ruokailumaille ja suojelevat vaaran uhatessa. Osalla lajeista useampi perhe voi lyöttäytyä yhteen, jolloin aikuiset huolehtivat yhdessä poikasista tai vuorottelevat vastuuta.
Vähemmän kehittyneinä kuoriutuvilla pesäviipyisillä lajeilla vastakuoriutuneet poikaset ovat hyvin avuttomia. Vanhempien tärkeisiin tehtäviin kuuluu poikasten ruokkiminen. Pientenkin varpuslintujen poikaset viettävät pesässä kahdesta kolmeen viikkoa, suurilla petolinnuilla pesäpoikasaika voi kestää toista kuukautta. Tämän jälkeenkin vanhemmat ruokkivat poikasia harvenevaan tahtiin, kunnes ne saavuttavat lentokyvyn ja taidot itsenäiseen elämään.
Vanhempien työnjaosta huolimatta pesimäurakka on kokonaisuudessaan suuri panostus. Kaikki linnut eivät välttämättä onnistu joka vuosi pesimisessä. Huono ravintotilanne tai linnun valmiiksi heikko kunto voivat estää pesimisen. Pesintä voi epäonnistua myös petojen iskiessä tai ihmisten pesimärauhaa häiritsevien toimien tähden. Silloin uuden yrityksen aika voi olla vasta ensi vuonna.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala