Ikääntyvä vammainen – kuka huolehtii meistä, kun aika vie voimat?

Ikääntyminen on osa elämää, mutta monelle vammaiselle se tuo mukanaan erityisiä haasteita. Kun nuorena oli elämän edessä paljon mahdollisuuksia ja toiveita, voi vanhuus tuoda tullessaan huolia siitä, kuinka saa edelleen elää itsenäisesti ja arvokkaasti. Vammaisuuden yhdistymistä ikääntymiseen ei ole vielä yhteiskunnassa riittävästi huomioitu.

Vammaisena ikääntyminen ei ole vain fyysisten voimien vähenemistä, se tuo vammaiselle uusia ongelmia jokapäiväiseen elämiseen.

Suomessa on paljon keskustelua ikääntymisestä ja vanhustenhoidosta, mutta oikeistaan ei puhutaan vammaisten vanhusten erityistarpeista. Vammaisten ihmisten elämänlaatua ei huomioida ennen kuin haasteet ovat jo täysimittaisia. Kysyessäni itseltäni, ”kuka huolehtii minusta”, kun ikääntymisen tuomat fyysiset rajoitteet tekevät arjesta hankalampaa, en saa suoria vastauksia, enkä ainakaan tukea. Yhteiskunnan tukiverkosto on paikoin epäselvä, palvelut voivat olla hajanaisia, sekä tiedon saanti on usein hankalaa.

Etenkin jos on tottunut elämään osana yhteiskuntaa, joka näkee vammaiset ihmiset itsenäisinä ja täysivaltaisina kansalaisina. Voi olla vaikeaa hyväksyä, että ikääntymisen myötä on tullut vammaista johtuvaa tarpeiden kasvua. Toisaalta, kuinka voi turvata itselleen tulevaisuuden, kun on halunnut tullut toimeen ilman vammaispalvelua.

Vammainen aikuinen on usein näkymätön – ei siksi, etteikö meitä olisi, vaan koska yhteiskunnan rakenteet tekevät meistä näkymättömiä. Meitä ei nähdä vanhemmuudessa, työelämässä tai päätöksenteossa. Meidän potentiaaliamme ei mitata kyvyissä vaan rajoitteissa. Kuitenkin meillä on koulutusta, intohimoja, mielipiteitä ja tulevaisuuden toiveita siinä missä kenellä tahansa muullakin.

Ongelma ei ole vamma itsessään, vaan ympäristön kyvyttömyys kohdata erilaisuutta. Jos yhteiskunta todella haluaa olla yhdenvertainen, sen täytyy siirtyä puheista tekoihin: tehdä esteettömyydestä itsestäänselvyys, taata riittävät tukipalvelut, kun vammainen ikääntyy.

Tärkein opetus nuorille vammaisille, hakekaa tarvittavia palveluja, kun niitä tarvitsette. Älkää luottako ylpeänä omiin voimiin, joka minustakin tuntui loistavalta, kokemusta on. Kun iän mukana tarve tulee todellisena, niin sinua ei käsitellä hyödyllisenä vammaisena, vaan myötätunnolla pakollisesti vanhuksena. Vaikka vammaispalvelulakiin ei ole kirjattu ikärajoitusta, niin lain so-

vellushenki on kuitenkin siitä huolimatta olemassa.

Pertti Pokki

CP-vammainen

kaupunginvaltuutettu (Laitila)