Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistys tekee arvokasta työtä ja se korostaa ihan oikeita, tolkun ihmisten asenteita näinä epävarmoina aikoina.
Uskon valtaosan ikätovereistani – 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alkupuolella kiihkeimmän nuoruutensa eläneiden – hallitsevan kohtalaisen hyvin maamme lähihistorian ja sen käännekohdat – myöskin sotavuodet – niihin johtaneet syyt ja vaaran vuosien ajankuvan.
Meille on siksi aika hyödytöntä toitottaa ja kerrata alvariinsa joidenkin Mainilan laukausten, kesän 1944 torjuntavoiton, asekätkennän tai sotasyyllisyysoikeudenkäynnin taustoja ja merkitystä.
Sillä me miltei kaikki olemme nämä maamme historian saranakohdat henkilökohtaisesti kokeneiden sotilaiden lapsia ja perimämme, ympäristömme ja aikakautemme tuotteita.
Meillä on vielä hyvin mielessä nuoruutemme ihanteet, jotka eivät meitä hieman vanhempia välttämättä samalla tapaa elähdyttäneet eivätkä olleet yhtä keskeisiä arvoja meitä joitakin vuosia nuoremmille.
Mutta meille, silloin nuoruuden vihreät vaellusvuodet eläneille, tämä rock, rauha ja rakkaus – aikakausi oli täyttä totta – ja täyttä elämää.
Täältä ajasta katsottuna saattavat silloisen (pitkätukka)nuorison ihanteet olla naiiveja ja utopistisia. Ja vaikka hippien kukat ovat jo aikaa sitten kuihtuneet, monet meistä ovat säilyttäneet tämän, esimerkiksi John Lennonin ja Bob Dylanin aikoinaan viitoittaman elämänasenteen. Onneksi Matthias Caloniuksen opit tai von Clausewitzin ajatukset eivät ole meitä juurikaan innoittaneet…
Ja vaikka valtaosa meistä on jo ajan saatossa muuttunut realisteiksi ja monet myös – ihan aiheellisesti – kyynikoiksi, edelleenkin meidän monien mielestä silloinen ajan henki oli verrattomasti ihanteellisempaa ja humaanimpaa kuin nykyinen: tämä uljas uusi maailma, joka hioo taas täysillä terästä lähimmäistensä kurkkuja varten!
Esa Lahtinen