Iso joukko Uudenkaupungin Merihait -lippukunnan partiolaisia on lähdössä tällä viikolla Tammileirille. Lounais-Suomen Partiopiirin neljästoista Tammileiri kantaa tällä kertaa Viidakkoseikkailu-nimeä ja se järjestetään torstaista sunnuntaihin Sauvossa.
Leiri on suunnattu sudenpennuille eli 7–9-vuotiaille partiolaisille. Leirille on tulossa lähes 2 000 lasta ja heidän aikuisia johtajiaan. Tammileirejä on järjestetty vuodesta 1967 alkaen ja leirejä on pitkään järjestetty joka kolmas vuosi.
Uudenkaupungin Merihaitten leirilippukunnanjohtaja Suvi Teeri kertoo, että lippukunnasta on aina pyritty lähtemään Tammileirille. Tänä vuonna reput pakattuina leiriä varten on 15 sudenpennulla ja neljällä lähijohtajalla.
Sudenpentu-ikäkausi partiossa kestää kolme vuotta, joten vain kerran elämässä on mahdollista päästä Tammileirille leiriläiseksi. Monelle lapselle Tammileiri on ensimmäinen kosketus partioleirielämään isommassa mittakaavassa. Näin myös Merihaitten sudenpentujen kohdalla. Leireilyä on kuitenkin jo vähän päästy treenaamaan lippukunnassa.
– Leirille lähtevien sudenpentujen kanssa on retkeilty ja yövytty puolijoukkueteltassa. Yö poissa kotoa partioretkellä on tullut tutuksi. Lippukunnan kevätretkellä harjoiteltiin myös muita Tammileirillä tarvittavia taitoja, kuten astioiden tiskausta ja leirirakennelmien tekoa, kertoo Teeri.
Lähtötunnelmat ovat korkealla. Merihaiden lähijohtajissa on sekä kokeneita konkareita että ensikertalaisia. Teeri on nyt menossa kuudetta kertaa Tammileirille. Hän on ollut aikoinaan sudenpentuna leirillä, monesti lähijohtajana ja kerran ohjelmalaakson päällikkönä. Konkarina hän osaa odottaa leiriltä eniten sen näkemistä, miten sudenpennut heittäytyvät leirin teemaan.
– Ensimmäistä kertaa Tammileirin kokeville aikuisille lähijohtajillekin leiri on vaikuttava. He pääsevät näkemään, kuinka suuri yhteisö partio oikein on ja, miten hienosti näin iso tapahtuma on metsään järjestetty, tuumii Teeri.
Teerin mukaan sudenpennut osaavat odottaa leiriltä eniten teltassa nukkumista, kavereiden kanssa olemista ja uusiin kavereihin tutustumista. Myös uiminen ja muu ohjelma kiinnostavat.
Tänä vuonna leirin teema on viidakkoseikkailu. Leirillä sudenpennut etsivät viidakon aarretta yhdessä leirin maskottien kanssa. Aarretta etsivät myös ilkikuriset apinat, jotka yrittävät löytää aarteen ennen partiolaisia. Leirin teema yhdistää leirin eri osa-alueen toisiinsa ja luo yhden läpi leirin kantavan tarinan, jossa sudenpennut seikkailevat. Teema kehittää lasten yhteistyötaitoja, sekä innostaa kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita turvallisessa ympäristössä.