Kalantilainen Timo Penttilä muistaa hyvin hänen ensimmäisen osallistumiskerran suunnistuksen Jukolan viestiin. Se oli vuonna 1975 Kankaanpäässä, Niinisalon varuskunta-alueella.
Penttilä oli vasta viisi vuotta aiemmin aloittanut suunnistuksen harrastamisen, kun hän pääsi osallistumaan ensimmäisen kerran tuohon legendaariseen yön yli juostavaan viestiin.
– Sen muistan, että heti reitin aluksi päästiin suolle rämpimään. Hyvin näki, kuinka muutama sata suunnistajaa oli siitä jo aiemmin mennyt ja millainen kurainen väylä oli melkein rastille saakka. Loppupätkä olikin sitten kangasmetsää, hän muistelee.
Jukola on kuulunut siitä lähtien Penttilän jokavuotiseen kesäohjelmaan aina silloin kuin viesti on järjestetty. Viikonloppuna Mikkelissä juostava Mikkeli-Jukola on Penttilälle jo 50. peräkkäinen viesti.
– 40:nnen kohdalla ajattelin jo, että taitaa olla tarpeeksi. Mutta tässä vaan joka vuosi jaksetaan painaa edelleen. Mitään rajatavoitteita en enää aseta itselleni, Penttilä naurahtaa.
Kyseisen rajapyykin on historian saatossa saavuttanut ennen viikonlopun Jukolaa 49 suunnistajaa. Näille veteraaneille on viestin järjestäjä Kaukametsäläisten toimesta annettu oma arvonimensä: jahtivouti.
Penttilälle arvonimi myönnettäneen ensi vuoden Kotka-Jukolassa.
Jukolan viestiä voidaan hyvin kuvailla erittäin perisuomalaiseksi tapahtumaksi. Se kerää paikan päälle tuhansia ihmisiä eri puolilta maailmaa ja television sekä radion ääreen penkkiurheilijoita.
Huippu- ja kuntosuunnistajien ollessa samalla viivalla otsalamppujen hohtaessa valoisassa suomalaismetsässä. Se on aina sykähdyttävä hetki.
– Yhteishenki on metsässä aina vahva. Aina saa kysyä apua ja apua myös annetaan. Kilpailukeskuksessa pääsee tapaamaan suunnistussukulaisia eri seuroista, Penttilä kuvailee Jukolan henkeä.
Viikonloppu alkaa lauantaipäivänä Venlojen viestillä ja huipentuu illalla kello 23 alkavaan Jukolan yöhön. 49 vietetyn Jukola-viikonlopun aikana Penttilälle on muodostunut hyvät rutiinit, jotta jaksaa yöllä suunnistaa.
– Teltassa tulee huilattua yleensä, jos ei ole mitään tapahtumia käynnissä. Venlojen viestiä tulee seurattua, mutta sen jälkeen on aikaa ladata voimia ja seurustella ihmisten kanssa, hän sanoo.
Vuosien varrella tapahtuma on kasvanut valtavasti alkuvuosista. Penttilä muistaa hänen ensimmäisessä viestissään olleen joukkueita 300–400, mutta nyt joukkuemäärä lähentelee 1 700:aa.
Samanlainen muutos on nähty myös Venlojen viestissä. Teknologia on kokenut myös ison harppauksen.
– Kahtena ensimmäisellä kerralla viestikapula oli narulla kaulaan laitettu ihan kiinteä esine. Nythän kaikki toimii elektroniikalla ja koko ajan tiedetään, missä kaveri menee maastossa, hän huomauttaa.
Muistoja vuosien varrelta Penttilältä löytyy niin positiivisia kuin myös vähän erikoisempia. Hänen, kuten varmasti monen muun vanhan suunnistajan, mieleen on jäänyt vuoden 1981 viesti Hyvinkään Kytäjällä, mitä on leikkisästi kutsuttu nimellä ”Kura-Jukola”.
– Siellä oli niin kylmää ja märkää. Teltassa ei voinut mitenkään majoittua, mutta onneksi linja-auto oli lähellä. Sekin tosin oli pellolla, joka oli täynnä mutaa. En muista, miten se saatiin sieltä pois, Penttilä naurahtaa.
Positiivisesti on jäänyt mieleen vuosi 1987, jolloin Vakka-Rastin Venlojen joukkue kamppaili ankkuriosuudella vielä viestin voitosta. Lopulta vajaan kahden minuutin erolla joukkue sijoittui hopealle.
Vakka-Rasti lähtee tämän vuoden tapahtumaan kolmella Jukola-joukkueella ja kahdella Venlojen joukkueella. Penttilä juoksee itse kuuden kilometrin pituisen neljännen osuuden kolmosjoukkueessa.
Valmistautuminen juhlaviestiin on Penttilällä sujunut hyvin perinteiseen malliin eli omien töiden parissa. Pyöräilemässäkin tulee välillä käytyä. Vaikka viesti on periaatteessa joukkuesuoritus, metsässä tehdään aina henkilökohtainen suoritus
– Sen suurempia suoritustavoitteita en ole asettanut itselleni. Osallistuminen on tärkeintä, Penttilä päättää.
