Jäätelötehtaan tytöt laajentaa Kustaviin – Jäätelövaunu mahdollistaa uudenlaisen toiminnan

0
Jenna Bergström perusti Jäätelötehtaan tytöt -yrityksen vappuna 2022. Tänä vappuna hän päätti, että yritykselle hankintaan oma jäätelövaunu.

Vappuna 2022 perustettu Jäätelötehtaan tytöt laajentaa toimintaansa Kustaviin. Tähän asti Jenna Bergströmin yritys on myynyt jäätelöä kesätapahtumissa jäätelöpyörästään. Lisäksi hänellä on kymmenkunta jälleenmyyjää, jotka myyvät hänen tekemäänsä jäätelöä myymälöissä, kahviloissa, ravintoloissa ja ruokakaupoissa.

– Jäätelövaunun hankkiminen on selkeästi laajennus nykyiseen toimintaan. Vaunu vietiin Kustaviin keskiviikkona ja siitä on tarkoitus myydä artesaanijäätelöä ja pienpaahtimokahvia ainakin elokuuhun asti, Bergström kertoo.

Bergström on palkannut Kustaviin kaksi kesätyöntekijää, jotka perehdytyksen jälkeen huolehtivat jäätelövaunun toiminnasta.

– Pohdin viime kesänä ensimmäisen kerran sitä, että olisi ihanaa, jos jäätelöllemme olisi kiinteä myyntikioski jossakin. Suunnittelimme, että rakentaisimme oman pienen kioskin Uuteenkaupunkiin tai lähiseudulle. Sitten innostuin myyntiautoista ja suunnitelmat jäivät ideoinnin tasolle. En ollut missään vaiheessa innostunut myyntivaunusta, koska en osannut visioida sitä, hän kuvailee.

Lopulta Bergström tajusi, kuinka paljon erilaisia mahdollisuuksia siirrettävä myyntivaunu toisi. Tämän vuoden vappuna hän päätti, että jäätelövaunu on Jäätelötehtaan tyttöjen seuraava askel. Vaunu hankittiin Maskusta ja sen teippasi jäätelöteemaan sopien uusikaupunkilainen Asmo Hällfors .

– Toimitin hänelle toiveet värimaailmasta sekä jäätelökuvat ja logot. Olin heti aivan myyty Asmon tekemistä ehdotuksista, koska en olisi voinut kuvitellakaan näin herkullisen näköistä jäätelövaunua, hän paljastaa.

Perävaunu oli alun perin vain tyhjä kuori. Bergströmin mies Mikael rakensi sinne muun muassa myyntitiskit ja vesipisteen.

– Näillä pääsemme alkuun, mutta vaunussa on hyvin tilaa myös toiselle pakastimelle. Aluksi tarjolla on noin kymmenen maun valikoima, jota on myynnissä päivittäin Kustavin vanhalla Suvitorilla eli uuden kunnantalon pihassa.

Kustavi ei ollut paikkana itsestään selvä, vaan Bergström kiersi isänsä kanssa Saariston rengastietä ja etsi sopivaa paikkaa. Kustavi oli kuitenkin tuttu jo aiemmilta kesiltä, kun hän on ollut siellä jäätelöpyöränsä kanssa.

– Kustavissa ja sen ihmisissä vetosi jokin. Siellä sain lämpimän vastaanoton ja kaikki onnistui lopulta samalta istumalta. Tuntui oikealta, että vien Jäätelötehtaan tytöt kesäksi sinne.

Bergström ja kaksi muuta kesätyöntekijää kulkevat kesäviikonloppuisin ympäri maakuntaa eri tapahtumissa. Kolean alkukesän jälkeen hän toivoisi aurinkoisia ja lämpimiä kelejä.

– Sää ratkaisee paljon, kun on kyse jäätelön menekistä. Suosituimmiksi jäätelömauiksi ovat nousseet sitruunakakku, mustikkapiirakka, porkkanakakku, pistaasi sekä uutuus minttusuklaa-brownie. Myös tyrni myydään joka kerta loppuun, jos sitä on mukana.

– Teen alusta alkaen omilla resepteillä erilaisia makuja ja artesaanijäätelöä, joka on täyttä tavaraa. Massan joukkoon vatkataan vain vähän ilmaa, jotta maut tulevat paremmin esiin. On joka kerta lottovoitto, kun saan uuden maun kohdalleen, kotinsa pihalle rakennetussa elintarviketilassa jäätelöitä valmistava Bergström kertoo.

Ensi vuodelle Bergström ei ole vielä tehnyt suunnitelmia, mutta ihannetilanne olisi, että jäätelövaunu voisi olla toukokuun alusta elokuulle samassa paikassa.

– Mahdollisuuksia tämän kanssa on vaikka mihin. Jäätelöpyörät vähän hukkuvat massaan vaikkapa isommissa tapahtumissa, joten vaunun kanssa pääsen paremmin esille.