
Heinäkuun alun tietojen mukaan koko Suomessa on ilmoitettu tähän mennessä yli 105 700 punkkia, joista noin 35 000 ilmoitusta on tehty viimeisen kuukauden aikana. Koko vuoden 2024 aikana sivustolle ilmoitettiin punkeista 62 547 kertaa.Punkkien esiintyvyyttä sivuilla ilmaistaan kunnan asukasluvun ja Punkkiliveen ilmoitettujen puutiaishavaintojen määrän suhdelukuna.
Uudestakaupungista sivustolle on ilmoitettu tänä vuonna runsaat 560 punkkitapausta, Laitilasta 41, Pyhärannasta yli 250, Taivassalosta 210 ja Kustavista yli 90. Eniten punkki-ilmoituksia on tehty Uudessakaupungissa keskustan, Lepäisten ja Sorvakon alueelta.
Turun yliopiston mukaan Punkkiliven tuottaman, ainutlaatuisen laajan havaintoaineiston avulla voidaan määrittää, missä ja milloin ihmiset ja lemmikkieläimet kohtaavat puutiaisia. Luonnossa liikkuvat kansalaiset siis auttavat Turun yliopiston puutiaistutkija havainnoimaan puutiaistilannetta koko Suomen mittakaavassa.
Oman punkkihavaintonsa voi käydä lisäämässä kartalle ilman kirjautumista. Mukana Punkkiliven kehityksessä on myös lääkeyhtiö Pfizer.