Jos rakennat rauhaa ja niin edelleen

Olen Tapani Caseliuksen kanssa samaa mieltä siitä, että historia on luonut nykypäivän. Mutta on sääli, ellei siitä ole opittu mitään. Suomi on käynyt sotia Venäjää vastaan monet kerrat. Viimeiset niistä ovat olleet tuhoisimpia. Enää ei sotaa tarvita. Valitettavasti EU-Nato -akselin politiikka vie sitä kohti. Suomi liittyi siihen innolla mukaan, vaikka Ukrainan asian ei pitäisi koskea Suomea valtiona. Jokainen voi toki henkilökohtaisesti tehdä omia ratkaisujaan esim. lahjoittamalla rahaa tai mitä nyt haluaa Ukrainaan. Mutta valtiona meidän ei pitäisi puuttua suurvaltojen asioihin vaan pyrkiä elämään niiden kanssa rauhanomaisesti. Olisimme voineet tuomita Venäjän hyökkäyksen ja se olisi riittänyt. Tosiasia on, että Venäjä säilyy meidän naapurina, halusimme tai emme. Sitä taustaa vasten Suomen politiikka tuntuu kovin yksioikoiselta ja likinäköiseltä.

Suomen eduskunnassa käytiin Ukrainasta 2014 aivan erisävyistä keskustelua. Silloin puhuttiin kriisin juurisyistä. Silloinen ulkoministeri Stubb mainitsee, että Ukrainaan oli rakennettu lainsäädäntö venäjänkielisyyttä vastaan, vaikka Ukrainan itäosissa asui ja asuu runsaasti venäläisiä. Vertailuksi voi sanoa, että Suomessa ruotsi on virallinen kakkoskielemme, jolla on vahva asema. 2022 oltiinkin Suomen eduskunnassa sitten täysin eri linjoilla, koska USA ja länsi sen aikaisilla johtajillaan sitä Suomelta ilmeisesti pyysivät. Ilmeisesti rauhan solmiminenkin oli lähellä, mutta USAn ja Britannian silloiset johtajat lupasivat Ukrainalle loppumatonta tukea.

Ukraina on hyvin korruptoitunut maa. Eräs suomalainen Ukrainan taisteluissa mukana ollut sanoi pari vuotta sitten ihan YLE ykkösellä, että kun he menivät asevarikolta hakemaan asetäydennystä, siellä ei ollut enää mitään. Aseet oli suomalaisen mukaan myyty viholliselle. Se ei kovin vakuuttavaa kuvaa anna maan puolustustahdosta.

Vakuuttavaa kuvaa ei anna myöskään Naton Euroopan valtioiden toiminta. Mitä konkreettista puolustusteollisuutta on toistaiseksi saatu aikaan? Auttaako meitä se, että on päätetty lisätä Naton rahoitusta maiden budjeteissa? Auttaako se, että on päätetty pitää lisää kokouksia? Euroopalla on ollut kolme vuotta aikaa tehdä jotain. Mitä muuta se on tehnyt kuin odottanut USAn ratkaisevan kaikki ongelmat? En todellakaan luota siihen, että Natomaat lähettäisivät Suomeen joukkojaan, jos tosipaikka tulisi. Aina niitä syitä on keksitty ja tullaan keksimään. Espanjahan luistaa maksuistakin. Aseita kyllä saadaan, mutta niiden käyttäjät loppuvat kesken.

Venäjä on sotinut nyt kolme vuotta ja sen sotilaallinen voima lienee koko ajan vahvistunut. Se ei luhistunut, vaikka mediamme sodan alkuvaiheessa kovasti sitä ja Putinin kuoleman mahdollisuutta hehkutti. Tuo voima tulisi tuottamaan Suomelle valtavat tuhot. Ja jos oikein hätätilanne tulee, niin onhan siellä 6000 ydinkärkeä. Kai siitä pari voi Suomellekin ”lahjoittaa”.

Naton rahoitusta on mahdotonta toteuttaa kulukarsinnalla ja verotusta nostamalla. Yksinkertaisesti se yhtälö on mahdoton. On pakko ottaa lisää velkaa ja runsaasti. Suomi, joka nytkin suurin piirtein lahjoittaa luonnonvaransa muille maille, ei tästä tule selviämään. Vanhuksia ei hoida kohta enää kukaan, mutta tasapuolisuuden nimissä, ei siinä vaiheessa enää hoideta muitakaan. Kaiken ”riemun” päälle EU aikoo ottaa Ukrainan jäsenekseen. Arvatkaapas, saammeko jälleen kerran toimia pääosissa, kun jälleenrakennuksen maksajia haetaan?

Kansamme ei ole niin yhtenäinen Natoinnossaan kuin annetaan ymmärtää, mutta kansanäänestystä ei järjestetty, eikä järjestetä, sillä Natointoiset päättäjämme taitavat pelätä lopputulosta.

Kari Aalto